Juha Siltasta kuunnellessa tulee hyvin selväksi, että hän on kieltä työkseen käyttävä ihminen. Siltasen puhe polveilee ja hän käyttää paljon vertauskuvia. Välillä hän etsii mahdollisimman täsmällistä ilmaisua, jotta saisi määritellyksi asiansa lyhyesti.
Siltanen ei koskaan lapsena ajatellut vakavissaan, että alkaisi kirjoittaa ammatikseen. Kulttuurimyönteisen kodin ja lääkärivanhempien poikaa teatteri ja musiikki kiinnostivat enemmän kuin teksti sinänsä.
– Onkohan koristepuusepästäkään hienointa työssään kirveen kalauttaminen puuhun? hän vertaa.
Kirjoittamalla pystyi kuitenkin luomaan näytelmiä ja elokuvakäsikirjoituksia. Ensimmäiset näytelmäsivunsa Siltanen kirjoitti jo esiteininä, jolloin hänet valaisi ajatus: ”Tällaistakin voi oikeasti tehdä!”
Siltanen syntyi Helsingin Kätilöopistolla ja asui nuoruutensa nykyisen Espoon Tapiolassa. Koko aikuisikänsä hän on pysynyt pääkaupungissa, ja Helsinki on hänelle erittäin tärkeä.
– Kiinnyn paikkoihin. Jos Helsinkiin rakennetaan ruma talo, koen tulevani henkilökohtaisesti loukatuksi, hän toteaa.
Hän on matkustanut aiemmin työnsä puolesta ja nimeää maailmalla lempikaupungeikseen Pariisin ja New Yorkin. Hän pitää katuvilinästä ja pystyy ongelmitta kirjoittamaan melun keskellä.
Siltanen on suomentanut teoksia englannista, ruotsista ja saksasta ja kirjoittanut suoraan samoilla kielillä. Vaikka hän kirjoittaa eri kielillä sujuvasti, ei se tarkoita Siltasen mukaan sitä, että puhe sujuisi vastaavasti. Tämän vuoksi Siltanen välttelee saksan ja ruotsin puhumista.
Tässä tulee esiin hänen perfektionistinen puolensa. Luonteenpiirteen sanotaan olevan tyypillinen hänen horoskooppimerkilleen neitsyelle.
– En usko lehtien horoskooppeihin, koska olen niitä itsekin kirjoittanut. Rouvani työhön kuului horoskooppien kääntämistä, ja kerran alkuperäisversiot jäivät saapumatta, Siltanen paljastaa.
Kirjoittamisprosessi on Siltaselle suurelta osin miettimistä ja harhailua, mitä voisi nimittää myös innostumisen tekniikaksi.
– Kävelen kadulla tai seison kirjahyllyn edessä ja toivon näkeväni jotain kiinnostavaa, Siltanen kertoo.
Projektin aloitus on hänelle vähän kuin saapuisi uuteen paikkaan ja alkaisi tutustua sen reitteihin ja ihmisiin. Siltanen rakastuu kaupunkeihin ja saariin. Molemmat ovat rajattuja alueita ja muistuttavat kirjailijan perspektiiviä.
Jokainen teos on oma matkakertomuksensa, joka on kuljettu läpi avoimessa mielentilassa. Sattumalla on osansa matkassa.
– Järki on jäävuoren huippu, jonka alle piiloutuvat himot, rakkaudet ja pelot. Ihmisen tahattomat teot kertovat tästä enemmän kuin harkitut, Siltanen kuvailee miksi yhtäkkinen ja tuntematon voi olla erityisen koukuttavaa.
Siltanen arvostaa yksityisyyttä – julkisuus on hänelle kirjoittamisen tavoin instrumentin osassa. Suurelle yleisölle tutuimmillaan hän oli Levyraadissa 1990-luvun alussa, jolloin kadulla vastaantulijat tervehtivät häntä.
Televisiossa hän oli myös 2000-luvun alussa Aivomyrsky-keskusteluohjelmassa yhdessä Kaarina Hazardin ja Leea Kleemolan kanssa.
Ohjelmassa myös poltettiin tupakkaa ja kiroiltiin. Tupakanpolton Siltanen on lopettanut viime vuonna.
– Seuraavaksi tekisi taas mieli tehdä jotain hommia musiikin parissa, vaikka musikaali tai jotain sinne päin.
Juha Siltanen
Näytelmäkirjailija, esseisti, suomentaja ja teatteriohjaaja.
Syntynyt 2. syyskuuta 1959 Helsingissä.
Perheeseen kuuluu puoliso.
Valmistui dramaturgiksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 1983.
Tehnyt Ylen Radio Suomelle Yömyöhä-musiikki- ja puheohjelmaa yhdessä muusikko M.A. Nummisen kanssa. Mukana television Levyraadissa ja Aivomyrskyssä.
Suomentanut Edward Albeen, Eugene O’Neillin, Harold Pinterin, William Shakespearen ja August Strindbergin teoksia. Hänen omia teoksiaan on käännetty ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi.
Tunnettuja näytelmiä mm. Foxtrot eli valkoiset varjot (1990), Huora (2007), Raivokabaree (2009), Vallankumous (2014) ja Ihana neiti N. eli Vartiovuoren arvoitus (2018), joissa toimi myös ohjaajana.
Palkittu muun muassa Pro Finlandialla 2007.