Vuoden sotilasmuusikoksi 2008 nimettiin tiistai-iltana Helsingissä tuubisti-ylikersantti Juha Pisto, joka työskentelee Pohjan sotilassoittokunnassa Oulussa.
Kiertopalkinnon pienoismalli ja kunniakirja luovutettiin myös taitavana puhallinorkesterisäveltäjänä tunnetulle Pistolle Finlandia-talossa, missä Kaartin soittokunta ja Pohjan sotilassoittokunta pitivät yhdessä Puolustusvoimat 90 vuotta -juhlakonsertin.
Konsertti uusitaan keskiviikkona kello 19 Madetojan salissa Oulussa. Soittokuntia johtavat musiikkieverstiluutnantti Elias Seppälä, musiikkimajuri Petri Junna ja musiikkiyliluutnantti Sami Hannula.
"Palkinto oli minulle täydellinen yllätys. Hyvät on kai jo palkittu, ja alkaa olla keskinkertaisuuksien vuoro", Pisto nauraa.
"On tämä tietysti merkittävä tunnustus nimenomaan sen takia, että Puolustusvoimat on puhallinmusiikin suurkuluttaja. Kun siellä nähdään aiheelliseksi palkita minut nimenomaan sävellysansioistani, tietysti se lämmittää mieltä."
Vuoden sotilasmuusikoksi on vuodesta 1990 lähtien valittu joku suomalaisessa sotilasmusiikissa erityisen ansioitunut henkilö. Samoin perustein palkinto voidaan myöntää myös varusmiehelle tai Puolustusvoimien ulkopuoliselle vaikuttajalle.
Oulun seudulta vuoden sotilasmuusikko löytyi edellisen kerran 1993, kun palkinnon sai kempeleläinen baritonitorven taitaja Jukka Myllys. Pyhäjoelta lähtöisin oleva Elias Seppälä - Puolustusvoimien nykyinen ylikapellimestari - oli vuorossa 1999.
Uutta ja vanhaa
Juhlakonsertin solisteina soittavat tänä iltana Jukka Myllys ja tuubisti Petri Keskitalo, joka palkittiin vuoden sotilasmuusikon tittelillä 1996.
Keskitalo ja Myllys esittävät Keskitalon säveltämän dueton Where are the sketch-hikers? Konserttiohjelmaan sisältyvät myös Jyrki Koskisen Virvatulelle, Juha Piston Leu´dd, Raine Ampujan Pilatus sekä ensiesityksenä Seppälän tekemä sovitus Uuno Klamin Kalevala-sarjasta.
Marsseista mukana ovat Castle Park, Marsalkan hopeatorvet, Porilaisten marssi ja Pohjantähtimarssi, joka on Puolustusvoimien 90-vuotisjuhlavuoden soiva tunnus.
Puolustusvoimat 90 vuotta -juhlakonsertti Oulun Madetojan salissa keskiviikkona 19.11. kello 19.