Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n valtuuskunta valitsi Juha Marttilan jatkamaan MTK:n puheenjohtajana vuoteen 2025 saakka.

Marttila voitti valtuuskunnan kokouksessa vastaehdokkaansa, Euroopan tuottajajärjestön Copa-Cogecan pääsihteerin Pekka Pesosen äänin 46–31.
MTK:n valtuuskunta teki valintansa torstaina kokouksessaan Espoossa.
Simon kunnasta Lounais-Lapista kotoisin oleva Marttila on johtanut MTK:ta vuodesta 2009 lähtien.
Vastaehdokas ensimmäistä kertaa vuosiin
Torstaina oli ensimmäinen kerta, kun vastaehdokas asettui haastamaan hänet keskusliiton johdossa. Marttila kertoi olevansa tyytyväinen siitä, että enemmistö valtuuskunnan jäsenistä oli valmis äänestämään hänet jatkokaudelle.
– Yli 13 puheenjohtajavuoden jälkeen luottamus oli todellisessa puntarissa, Marttila sanoi.
Hän arvioi, että puheenjohtajakampanjan aikana nousi esiin myös teemoja, joihin kiinnittää huomiota jatkossa. Niistä tärkein on hänen mukaansa se, miten MTK viestii jäsenistölleen edunvalvontatyöstä, jota se päivittäin tekee.
Marttila toivoo apua tilojen talousongelmiin
Marttila kertoi uskovansa, että maatalous- ja metsäalaa edustava järjestö pystyy jatkamaan yhtenäisenä henkilövaalin jälkeen. Hänen mukaansa ensi töiksi pitäisi löytää apua maatiloja vaivaaviin talousongelmiin.
– Sekä markkinoilta, mutta tosi isot odotukset on, että myös valtiovalta kykenisi tiloja kustannustuen muodossa auttamaan talven yli.
Toiseksi hän toivoo, että Suomen valtion johdolla on selkeä viesti EU:n suuntaan metsien käyttöä koskeviin lainvalmisteluhankkeisiin. Yksi näistä on EU:ssa parhaillaan vireillä oleva ennallistamisasetus. Marttila arvioi, että EU-asioiden edunvalvonta on korostunut viime vuosina entisestään MTK:ssa.
– Perinteisesti on lähdetty siitä, että metsäasiat ovat hyvin pitkälle kansallisia kysymyksiä. EU on väellä ja voimalla tullut parin vuoden aikana hyvin lähelle metsänomistajan arkea, hän arvioi.