Kosovon tapahtumat osoittavat jälleen, kuinka vaikeaa kestävän rauhan rakentaminen Balkanille on. Alueen historia tarjoaa loputtomasti aineksia vihan lietsontaan.
Kun koko muu Eurooppa on 1990-luvun vaihteesta alkaen kulkenut tasaisesti kohti vakautta ja vaurautta, maanosan kaakkoisnurkassa entisen Jugoslavian alueella jännitteet kumpuavat yhä uudelleen pintaan. Liittovaltion hajoamiseen liittyneitä sotia käytiin käytännössä koko viime vuosikymmen. Nyt tilanne on taas kriittinen Kosovossa.
Nykyinen kriisi on oikeastaan vain loputtoman pitkän ja synkän tapahtumaketjun jatkoa. Tällä kertaa tilanteen kärjisti se, että vuosien ajan YK-hallinnon alaisuudessa olleen Kosovon parlamentti julisti maan viime kuussa itsenäiseksi, vastoin alueen serbien sekä itse Serbian tahtoa.
Serbian toukokuiset parlamenttivaalit ovat jatkon kannalta äärimmäisen tärkeä tapahtuma. Jos kansallismieliset voimat pääsevät valtaan, väkivallan uhka kasvaa siitäkin huolimatta, että tärkeimmät serbipoliitikot ainakin julkisesti torjuvat väkivallan käytön Kosovo-kiistassa.
Kosovon kriisin hämmästyttävä piirre on vihamielisyyden kumpuaminen kaukaa menneisyydestä, jopa satojen vuosien takaa. Kansallismielisten serbien ajattelussa tärkeä tapahtuma on Kosovo Poljen taistelu vuodelta 1389. Vielä yli 600 vuoden jälkeen se on toiminut sekä poliittisen että aseellisen kamppailun käyteaineena.
Tuoreempiakin muistoja on kyllä yli tarpeen. Jugoslavian viimeiset vuodet kylvivät Kosovon albaaneihin vihan serbejä kohtaan, ja serbejä ovat tällä vuosituhannella esimerkiksi kuohuttaneet ortodoksikirkkojen tuhoamiset Kosovossa. Jos siellä jälleen ajaudutaan väkivaltaan, uudet vihanpidon ainekset on istutettu taas vuosikymmeneksi eteenpäin. Juuri siksi EU:n, YK:n ja Naton on tehtävä kaikki mahdollinen, jotta tilanne ei pääsisi nyt karkaamaan hallinnasta.
Samaan aikaan toisessa entisessä Jugoslavian osatasavallassa eli Bosnia-Hertsegovinassa väestöryhmien suhteet ovat yhä tulehdustilassa. Joidenkin näkemysten mukaan maan perusongelmat ovat jopa vakavammat kuin Kosovossa. Näin siksi, että pääväestöryhmiä on kolme: muslimit eli bosniakit, serbit ja kroaatit.
Kansanryhmien välistä katkeruutta Bosnia-Hertsegovinassa pitävät vielä pitkään yllä viime sodan muistot. Ne jotka menettivät siinä omaisiaan, ovat kiihkeimpiä hakemaan hyvitystä entisiltä vihollisilta.
Bosnian ja koko entisen Jugoslavian suuri ongelma on siinä, että iso osa alueen ihmisistä katsoo menneisyyteen, kun pitäisi katsoa eteenpäin. Yksi osa ongelmaa on se, että innokkaimmin vaaliuurnilla käyvät ne, joita historian tapahtumat kiihdyttävät eniten. Siksi ote vallasta pysyy sellaisilla poliitikoilla, jotka osaavat käyttää kansalaisten katkeruuden omaksi edukseen.
Joitakin hyviä merkkejäkin Bosniassa on. Ensinnäkin maassa ei ole sodittu pian 13 vuoteen. Toinen on se, että nuori sukupolvi ei enää näe väestöryhmien rajoja niin jyrkkinä kuin vanhempi ikäpolvi. Sen asenteen pitäisi vain päästä voitolle.
Parasta koko entisen Jugoslavian alueelle olisi, että Slovenian ohella sen muutkin osat voitaisiin mahdollisimman pian ottaa EU:hun. Bosnia saattaa allekirjoittaa EU:n kanssa lähentymiseen liittyvän vakautus- ja assosiaatiosopimusten jo ensi kuussa. Tänä vuonna EU on tekemässä sopimukset myös Serbian ja Kosovon kanssa.
EU-jäsenyys merkitsisi alueella rajojen madaltumista, yhtenäistä lainsäädäntöä ja todennäköisesti nousevaa elintasoa sekä arjen turvallisuutta. Elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä on aina vaikeampi usuttaa toistensa kimppuun.