Oululaista virkamiestä kävi kesällä radiota kuunnellessa suorastaan sääliksi.
Raavas mies joutui virkansa puolesta puhumaan haastattelussa sellaista palturia, että ainakin hänen housuissaan olisin punastellut vielä iltapesulla omalle peilikuvalle.
Virkamies harmitteli, miten ympäristöhaitaksi tulleiden lokkien pyynti oli epäonnistunut, kun verkkoon oli lentänyt jokin harvinaisempikin laji. Siksi koko verkko piti pistää kasaan. Haittalinnut saivat jatkaa lentoaan.
Sama ongelma oli myös Kalajoella, jossa kosteikossa paisuneen lokkikannan arvioitiin sotkeneen jo kuulujen särkkien merivettä.
Keinot olivat kuitenkin vähissä, vaikka ilmiö uhkasi alueelle elintärkeää elinkeinoa, matkailua. Lokkien hävittämiselle oli haettava lupa ylemmiltä viranomaisilta. Tulipa lupaa tai ei, paperisota ottaa aikaa.
Tällaisia tarinoita kuunnellessa täytyy oikein ihmetellä: eikö täällä saa enää missään käyttää maalaisjärkeä?
Maa- ja metsätalousministeriö ilmoitti kesällä, että se lisää nopeasti runsastuneen ilveksen pyyntilupia. Suurin osa niistä kohdistetaan poronhoitoalueelle, jossa taloudelliset vahingot ovat nousseet jyrkästi.
Ministeriön tiedote ei ehtinyt olla kauan julkisuudessa, kun suojelujärjestöt alkoivat haukkua sitä kuorossa tiedotusvälineissä.
Luonnonsuojeluliitto syyllisti ensimmäiseksi tietysti metsästäjät. Järjestön mukaan kysymys on vain metsästäjien kateudesta, koska ne kilpailevat samasta saaliista petojen kanssa.
Suojelijoiden mielestä ilves on kiltti kissa, joka nappaa luonnosta vain nälkäänsä pienriistaa.
Omin silmin olen kuitenkin joutunut todistamaan keskellä Syötteen korpea, että ilves on aivan täysiverinen peto. Se tappaa julmasti isonkin poron, naukkaa sen paistista vain pienen palan, jättää ruhon jäätymään ja jatkaa pehmeässä lumessa suurin käpälin kohti seuraavaa ateriaa.
Ilveksen kaatolupia arvostellut luonnonsuojeluliiton nokkamies totesi: seuraavaksi voi vain odotella, että ministeriö esittää joutsenen metsästyksen sallimista.
Tätä kannattaisikin ministeriössä pohtia aivan vakavasti. Joutsenkannat ovat vuosikymmenien rauhoituksen jälkeen räjähtäneet niin suuriksi, että niiden metsästys olisi pitänyt sallia jo vuosia sitten.
Kannan kasvun voi havaita jokainen luonnossa liikkuja. Havainto omasta mökkirannasta: puolikymmentä vuotta sitten syysmuuton aikaan rannassa saattoi parveilla parikymmentä lintua. Nyt muuttoparvessa huutaa 200–300 lintua. Keväällä ja syksyllä isot lintuparvet ovat suoranainen ympäristöhaitta yksistään valtavien ulostemäärien ja melun vuoksi.
Mitä tällainen kehitys saa aikaan? Olkoonpa kyse mistä lajista tahansa, toisen verottaminen ja toisen täydellinen rauhoittaminen johtaa ennen pitkää vääristymiin.
Esimerkiksi järvillä yksipuolinen kalastus on lisännyt rajusti roskakalakantoja, jotka ruokkivat hallitsemattomasti vesistöjen sisäistä kuormitusta.
Ravinnepitoisuuksien noustessa kasvusto vääristyy ja vieraslajit valtaavat alaa. Suurissa vesistöissä ihmisvoimat saati rahat eivät riitä oikaisemaan kieroutunutta kehitystä.
Sama tilanne on myös joutsenkannan kohdalla.
Suuri lintulaji on jo vallannut elinympäristöjä hanhelta. Tähänkin ongelmaan tarjotaan lääkkeeksi mitäpä muuta kuin hanhenkin rauhoittamista. Osa tutkijoista väittää kivenkovaan, että joutsen ei ole hanhen vihollinen. Moni luontoa tunteva on toista mieltä.
Luonnosta ja sen eliöistä on viisasta huolehtia, mutta siihen kiertokulkuun pitäisi sopia ihmisenkin.
Lokkien ja varislintujenkin hyysääminen on oikein malliesimerkki siitä, mihin yltiöpäisyys johtaa – luonnonsuojelussakin.