Joutsen tuotiin tal­veh­ti­maan Iistä Har­taan­se­läl­le

Talveksi pohjoiseen jäänyt yksinäinen joutsen uiskentelee Oulun Hartaanselän sulassa.

Joutsen yrittää selvitä talven yli Hartaanselän sulassa.
Joutsen yrittää selvitä talven yli Hartaanselän sulassa.
Kuva: Sirpa S.

Talveksi pohjolaan jäänyt yksinäinen joutsen uiskentelee Oulun Hartaanselällä. Lukijat ovat kuvanneet pakkaseen jäänyttä lintua.

Esa Aalto Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisestä yhdistyksestä kertoo, että joutsen siirrettiin viime viikolla Iin Liesojalta Oulun Hartaanselälle talvehtimaan.

Iiläinen metsästäjä otti yhteyttä yhdistyksen loukkaantuneiden lintujen pelastusrinkiin, sillä Liesoja oli jäätymässä. Aalto kävi pyydystämässä lentokykyisen linnun.

"Kysymyksessä on aikuinen lintu. Se on ihan hyväkuntoinen, paremmin sen pitäisi pärjätä Hartaanselällä kevääseen saakka kuin umpeen jäätyvällä Liesojalla", Aalto kommentoi.

Hän ei usko, että lintu lähtee Hartaanselältä mihinkään. Parin kuukauden kuluttua joutsenkaverit alkavat tulla pohjoiseen päin.

"Kävin maanantaina katsomassa joutsenta, se nosteli pohjasta ruokaa", Aalto kertoo.

Pohjoiseen jää aina joku joutsen talvehtimaan. Pudasjärvellä on havaittu joutsenpoikue, joka on selvinnyt talven yli  auki pysyvissä koskissa. Oululaisissakin on tehty joutsenhavainto tässä kuussa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä