Työelämässä erinomaisesti toimineet joustot tekisivät hyvää myös maanteillä. Nopeusrajoituksia pitäisi säädellä kelien mukaan, kun kuskit eivät itse oivalla tilanteen vaatimuksia. Huomattava osa suomalaisista autoilijoista pitää kunnia-asianaan ajaa aina vähintään sitä nopeutta, minkä liikennemerkit sallivat. Tuulessa ja tuiskussa, sumussa ja vesisateessa tyyli käy vaaralliseksi erityisesti siksi, että tulee ohitustarvetta, kun sentään osa kuljettajista keventää kaasujalkaa.
Tuore liikenneministeri Leena Luhtanen on oikeassa vastustaessaan nopeusrajoitusten kaavamaista alentamista. Jos valtatienopeudet pudotetaan tiehallinnon ehdottamalla tavalla 80 kilometriin tunnissa, lainkuuliaisuus rapistuu. Harva malttaisi körötellä rajoitusten mukaan hyvällä kelillä ja vähäisen liikenteen aikana. Satasen nopeus ei kunnollisissa oloissa suista ketään väärälle kaistalle tai tieltä ulos.
Vaikuttaakin epäilyttävästi siltä, että tiehallinto käyttää ehdotustaan keppihevosena. Todellinen tavoite on saada hallinnonalalle lisää rahaa. Tielaitos sanookin sen melko suoraan. Sen mukaan niukan rahoituksen aikana liikenneturvallisuuden parantamiseen ei ole muuta keinoa kuin alentaa rajoituksia.
Kilpailu niukoista budjettivaroista on kovaa. Alan väki tietää, mikä on hyvä viehe keskustelun käynnistämisessä. Hyvä, että liikenneministeri ei syöttiin tarttunut. Hän muistuttaa, että teiden rakentamisessa voidaan vastakin miettiä myös yksityiseen rahoitukseen turvautumista, Lahden moottoritien malliin. Hallitusohjelman lupaus liikenneväylien kunnon säilyttämisestä nykytasolla edellyttää Luhtasen mukaan hallinnonalan sisäisiä menopainotuksia, uudelleen arviointeja ja toimintojen tehostamista. Tarmokkaasti työnsä aloittaneen ministerin voi odottaa valvovan, että vaatimukset toteutuvat.
Onnettomuuksien torjumisessa on todella muitakin mahdollisuuksia kuin ruuhkattomankin liikenteen puurouttaminen rajoituksia kiristämällä. Ministerin mainitsemat teiden kunnossapidon tehostaminen, kevyen liikenteen väylien lisääminen ja tasoristeyksien vähentäminen ovat hyviä keinoja.
Muitakin tiedetään. Mahdollisimman monien nopeusrajoitusmerkkien muuttaminen valo-ohjatuksi parantaisi turvallisuutta oleellisesti. Kehnolla kelillä satasen nopeus voidaan pudottaa kahdeksaankymppiin ja alemmaksikin. Sen hyväksyisivät liki kaikki tiellä liikkuvat.
Tieverkko on Suomessa monilta osin samassa kuosissa kuin pari kolme vuosikymmentä sitten, mutta kansa on muuttunut paljon liikkuvammaksi. Kulkuneuvojen määrä on moninkertaistunut. Se edellyttäisi jokaiselta kuljettajalta myös uusia asenteita. Olisi opittava ottamaan huomioon kanssaihmiset. Autoon istuessaan useimmat ajattelevat kuitenkin vain itseään.
Jokainen voisi joustavoittaa liikennettä esimerkiksi suuntavilkun riittävän aikaisella näyttämisellä. On kuitenkin käynyt päinvastoin. Vaikuttaa siltä, että jotkut eivät tiedä autossaan sellaista laitetta olevankaan.
Kun nykyinen hallitus asetti liikenneturvallisuuden painopistealueekseen, yhdeksi monista, alaan täytyy panostaa. Hallitus perusti tiistaina Luhtasen johtaman ministeriryhmän viitoittamaan liikenneverkoston kehittämistä ja rahoittamista seuraavan kymmenen vuoden aikana. Sellaista tarvitaan. Valtakunnan liikennesuunnittelua ei ole voinut kehua pitkäjänteiseksi. Tuon tuostakin vallassa olevat päättäjät ovat vetäneet hihastaan komeita, mutta joskus melko vähäiseen käyttöön tulleita hankkeita. Ne ovat syöneet rahat kiireellistäkin korjaamista vaativilta kohteilta. Uskallammeko odottaa, että suunta muuttuu? Seurataanpa tarkasti.