Täysin palvellut Tampereen yliopiston journalistiikan professori Esko Salminen tarttuu tutkimuksessaan rohkeasti aiheeseen, josta historiankirjoitus on tähän saakka pääosin vaiennut. Salminen kartoittaa teoksessaan toimittajakoulutuksen historiaa ja journalismin kehityslinjoja.
Erityisen kiintoisa on tutkimukseen sisältyvä yksityiskohtainen analyysi vasemmistoradikalismin vaikutuksista toimittajakoulutukseen ja mediakenttään 1960-1980-luvuilla, ovathan monet nykyisestä toimittajakaartistamme opiskelleet tutkintonsa juuri noina vuosikymmeninä.
Salmisen tutkimus on syväluotaus aikaan, jolloin sananvaihto sosialismin kannattajien ja vastustajien välillä kävi kiivaana. Niin sanotun ideologisen informaatiosodan päänäyttämöinä olivat joukkotiedotusvälineet, tutkimus ja opetus.
Uusvasemmiston tavoitteena oli Salmisen analyysin mukaan kitkeä "porvarillinen tiedotushegemonia" juurineen pois suomalaisesta mediakentästä ja tasoittaa näin tietä sosialistiselle yhteiskuntajärjestelmälle.
Informaatiosodan polttopisteessä oli suomalainen vuodelta 1925 peräisin oleva Pohjoismaiden vanhin journalistikoulutus.
Käytännön työhön ja länsimaiseen traditioon tukeutuneen Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen valtasivat vasemmistoradikaalit 1970-luvun alussa.
Pohjoismaiden ensimmäisen alan professorin Eino Suovan seuraaja, tiedotusopin urauurtaja professori Raino Vehmas joutui nousevan uusvasemmiston paineessa väistymään vuonna 1970.
Tilalle tulivat vasemmistoon monien muiden tavoin loikanneet uudet "marxilaisprofessorit" Kaarle Nordenstreng ja Pertti Hemánus. Eikä kulunut kuin muutamia vuosia, kun jo lähes kaikki suomalaisen viestintätutkimuksen ja opetuksen toimijat kuuluivat tähän marxilaiseen leiriin, kuten Salminen tutkimuksessaan toteaa.
Tampereen yliopiston tiedotusopin laitos on ollut journalistien tärkein ja perinteikkäin koulutusväylä. Perintö jouti kuitenkin Esko Salmisen päätelmien mukaan vuosiksi romukoppaan, kun Nordenstreng ja Hemánus astuivat peräsimeen.
Toimittajakoulutusta uudistettiin radikaalisti. Tutkintovaatimukset muutettiin pikavauhtia vastaamaan marxilaista henkeä. Perinteiset journalistisen työn mallit ja käsitteet sananvapaudesta objektiivisuuteen hämärtyivät. Ne korvattiin tiedotusopin opetuksessa marxilaispohjaisilla teoreettisilla käsitteillä, kirjoilla ja oppivaatimuksilla.
Uusi opetus johti Salmisen mielestä länsimaisesta julkisuusperiaatteesta poikenneeseen uusvasemmistolaiseen journalismiin. Kriittistä opetusta mainostaneessa Tampereen yliopistossa opiskelijoita manipuloitiin tosiasiassa uskomaan kritiikittä itäblokin propaganda. Uudet toimittajat lähetettiin tiedotusvälineisiin "idän propagandisteina" murtamaan länsimaista journalistista linjaa, Esko Salminen väittää.
Viestinnällä vallankumoukseen -kirjasta ilmenee, että uusvasemmiston "demokraattisen toimittajakoulutuksen" ihanteena oli "voittava järjestelmä", neuvostokommunismi ja Itä-Saksa. Niiden propagandaa lähdettiin tukemaan Suomessa joukkovoimalla. Lipunkantajia olivat usein ylioppilaslehdet, kuuluihan viestintävallankumous keskeisesti yleismaailmallisen ylioppilaskapinan tavoitteisiin.
Tiedotusvallankumousta tukivat Suomesta käsin myös Neuvostoliiton "uutistoimistot" TASS ja APN sekä kommunismin suomalaiset kannattajat. Myös Neuvostoliiton kommunistinen puolue oli kehittänyt propagandaohjelman Suomen journalistien ohjaamiseksi itäblokin tielle.
Vasemmistoradikaalien näkyvä toiminta ja voimakas propagandatyö raivostuttivat monia ihmisiä. He ryhtyivätkin kokoamaan marxilaisuutta ja uusvasemmistoa vastustavia kansalaisjärjestöjä, joita yhdisti huoli median, yliopistojen ja koululaitoksen kohtalosta.
Marxilais-kritiikki sai merkittävää lisätukea vuonna 1978, jolloin liberaalin tutkimussuunnan ehkäpä tunnetuin edustaja, professori Osmo A. Wiio, valittiin Helsingin yliopiston tiedotusopin/viestinnän professoriksi. Tamperelainen koulukunta sai näin Helsingistä vahvan kilpailijan. Seurauksena oli katkera välienselvittely, joka johti suomalaisen toimittajakoulutuksen hajautumiseen 1980-luvulla.
Viestinnällä vallankumoukseen -kirja on ensimmäinen viestinnän tieteenalaan liittyvä tutkimus suomettumisen ajan tapahtumista.
Teos perustuu laajaan aikalaisaineistoon ja täydentää erinomaisella tavalla muuten vähälle huomiolle jäänyttä journalistikoulutuksen historiaa.
Tutkimus on myös merkittävä ja tarpeellinen päänavaus prosessille, jonka tavoitteena on tuoda lisävalaistusta jo myyttiseksi muodostuneeseen suomettumiskeskusteluun.
Pitkän uran toimittajana ja journalistiikan opettajana tehneen Esko Salmisen kieli on sattuvaa ja tapahtuma-analyysi terävää, ei vähiten siksi, että hän on itse ollut yksi aikalaistoimijoista informaatiosodan aikana.
Viestinnällä vallankumoukseen -kirja on kiinnostava ja uskalias puheenvuoro aiheesta, josta on toistaiseksi kirjoitettu vähän, mutta kiistelty paljon.
