Kalevan kisat: Oulun Py­rin­nön Laura Loponen aitoi SM-prons­sil­le

Terveys: Iho­syö­vis­tä va­ka­vim­man me­la­noo­man esiin­ty­vyys on yleis­ty­nyt, mutta ennuste on pa­ran­tu­nut

Jouni Kesti: Di­no­sau­ruk­set tai­de­mu­seos­sa ker­to­vat tai­de­asioi­den hoi­dos­ta Oulussa

"Nyt, kun kaupungissa metsästetään flyygelirahoja, olisi myös hyvä katsoa, etteivät kulttuurimäärärahat kulu vain kulttuurivirkamieskunnan pyörittämiseen", Kesti sanoo.

Jouni Kesti työhuoneellaan.
Jouni Kesti työhuoneellaan.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Oulun Pikisaaressa asuvalle monitaiteilijalle, Jouni Kestille, ei kuulu mitään erikoista. Miehen värikkään henkilöhistorian tunteville se vasta onkin uutinen.

Tauluja ei näin lama-aikana mene kaupaksi eikä sävellyksiä tilata. Ikääkin on kertynyt, ja ainoan säännöllisen tulonlähteen muodostaa valtion taiteilijaeläke.

Samaan aikaan dinosaurukset ovat vallanneet Oulun taidemuseon alakerran lähes puoleksi vuodeksi juuri kenenkään siitä meteliä nostamatta.

Kuvataiteilijat tekevät Oulussa omia juttujaan. He eivät jaksa suuremmin vaahdota yhteisistä, periaatteellisista asioista.
Museo- ja tiedekeskus Luupin porukka saattaisi tykätä huonoa poikkipuolisista kommenteista – ja kuka taiteesta sitten maksaisi.

Taiteen pikisaurus sentään jaksaa vielä laukoa mielipiteitä harmaan partansa välistä.

”Taideteoksista ja dinosauruksista ei pitäisi puhua samana päivänä. Näyttely pyrkii popularisoimaan arkeologiaa, kun taas taiteelle popularisointi on vierasta. Dinosaurusnäyttely taidemuseossa kuvastaa kaupungin puolelta sitä, ettei taideasioita osata hoitaa.”

Kestin mielestä kuvataiteilijat tosin häpäisevät itsekin alaansa.

”Meillä on lievä inflaatio päällä, ikään kuin ideat alkaisivat loppua. Vaatteilla peitetään Suurkirkon portaita. Eilen kerrottiin uutisissa, että eräässä Helsingin taidenäyttelyssä oli esillä jääkiekkovarusteita ja suksia. Kovin vähän Suomessa tarjotaan taiteellisesti uutta. Jos edes yhden vanhan idean saa elävöitettyä tuoreeksi, se on jo jotakin.”

Nuorempana Kesti ei suinkaan jäänyt kaupungin apurahoista osattomaksi, vaan näytti kuuluvan listoille yhtä automaattisesti kuin mieskuoro Huutajat tänä päivänä.

”Jollakin muualla alalla olisin tällä tappeluenergialla upporikas. Vieläkin änkyröin tavallani. En kuitenkaan halua puhua pelkästään itsestäni, vaan myös yleisemmällä tasolla ja ennen kaikkea nuorten kollegojen puolesta. Kaupungin säännölliset taideostot olisivat tässä tilanteessa erittäin tärkeitä”, Jouni Kesti arvioi.

Mutta onko Oulussa edes pohdittu syvällisemmin sitä, mihin kuvataidetta tarvitaan ja miten tarpeellista taidetta tehdään?

”Taidetta ei ainakaan synny, jos taiteilija ei taloudellisista syistä uskalla kokeilla. Nyt, kun kaupungissa metsästetään flyygelirahoja, olisi myös hyvä katsoa, etteivät kulttuurimäärärahat kulu vain kulttuurivirkamieskunnan pyörittämiseen.”