Kuukkeli ja palokärki lentävät siipikynkkää kohti Korvatunturia. Aurinko on tuskin ehtinyt nousta metsän yläpuolelle, kun se jo kauniisti loimuten alkaa vajota horisonttiin.
Hoikat kuuset tanssivat kaamosvalssia punaista taivaanrantaa vasten. Kaunomielinen kuukkeli voi pidättää ihastuksen huokausta.
"Katso, kuinka kaunista. Kuuset ovat kyllä parasta maailmassa"; se tuumaa.
"Mikä sinusta on parasta maailmassa, veljeni palokärki?"
Palokärjen ei tarvitsee pitkään miettiä: "Mehukas toukka ohuen kaarnan alla. Ja sen päälle tuore, makea muurahaismuusi."
Olisihan kuukkelin pitänyt tietää. Palokärki on käytännön lintu, joka ei ajattele omaa nokkaansa pitemmälle. Kuukkeli yrittää kuitenkin jatkaa joten kuten filosofista juttua.
"Oletko kuullut, että tuolla pohjoisemmassa Lapissa ei kasva lainkaan kuusia", se kysäisee.
"Ei kuusia? Mitä sitten. Mitä siellä oikein on?"
"Vaivaisia koivuja ja tyhjiä tuntureita."
Ajatus kuusettomasta maailmasta puistattaa palokärkeä niin paljon, että sen lentorytmi sekoaa. Hetken räpiköityään se saavuttaa kauniisti etenevän kuukkelin.
"Tiedätkö, että ihmiset eivät näe pimeässä lainkaan", kysyy kuukkeli.
"Eivät näe pimeässä? Eivät osaa lentää. Eivätkä laulaa. Olisipa vallan surkeaa olla ihminen".
"Ei se ole varmaa. Ehkä ihmiset osaavat sittenkin äänellä jollain alhaisella tasolla. Niiden taajuus saattaa vain olla sellainen, ettemme sitä kuule ja siksi ymmärrä."
Molemmat lentävät tovin vaiti ihmisen osaa surkutellen. Alhaalla juoksentelee poroja, susia, naaleja ja aina yhtä arvoituksellinen ahma.
"Seuraavassa elämässä haluaisin olla tuollainen", sanoo kuukkeli ja osoittaa siivenkärjellään ahmaa, joka loikkii ketterästi eteenpäin paksusta kinoksesta piittaamatta.
"Seuraavassa elämässä?"
"Niin, minä uskon sielunvaellukseen. Kun aika meidät jättää tai kettu nappaa, siirtyy sielumme johonkin toiseen elolliseen lentoon."
"Sopii minulle. Kunhan ei muurahaiseen. Tai ihmiseen."
Tästä molemmat ovat samaa mieltä.
"Katso, tuolla se on", huudahtaa palokärki.
Totta. Kymmenistä soihduista ja jätkänkynttilöistä nouseva luonnollinen ja lämmin valo paljastaa joulupukin maan. Kuukkeli ja palokärki pysähtyivät paikallisen kuusen oksalle ihastelemaan maisemaa.
"Katso, tuolla on Petteri Punakuono. Ja tuolla lahjapaja."
Hirmuinen rääkäisy katkaisee hiljaisuuden.
"Tuon täytyy olla joulumuori. Lennetään äkkiä ikkunan taakse katsomaan, mitä ihmettä siellä tapahtuu."