Joulupukin suksi ei luista. Vaikka se kuinka yrittää kuvitella olevansa Aino-Kaisa Saarinen joka juuri ohittaa Maarit Björgenin Holmenkollenin kovimmassa nousussa, hiihtäminen tuntuu raskaalta.
"Miten minä kerron tämän muorille? Ja tontuille? Ettei minua ole olemassa. Ettei joulupukkia ole olemassa. Kaikkien joulu on piloilla. Ja se on minun syytäni", pukki miettii huurteinen parta pahasti mutkalla.
Vaaran takaa kuuluu susien ulvontaa, mutta pukki ei niitä säiky.
"Parempi olisi jos tulisivat ja söisivät suuhunsa tällaisen luuseripukin", se vajoaa yhä syvempään itsesääliin.
"Miksen kertonut muorille salaisesta tehtävästä. Hän olisi varmasti auttanut minua laskemaan neulaset. Ja muistanut ottaa mukaan kynän ja paperia."
Pajan valot häämöttävät jo. Iloisia kasvoja ja punaisia hiippalakkeja ilmestyi ikkunoihin; kaikki ovat työn touhussa, vasaroiden kalke ja iloiset laulut kantautuvat kauas pihamaalle.
Ulkona viihtyvä Petteri Punakuono tulee pukin tykö ja töytäisee tätä ystävällisesti kuonollaan.
"Voi Petteri, Petteri, et pääse sinäkään tänä jouluna lentämään yli vaarojen kilttien lasten luo. Kas kun ei ole ketään, joka sinua ohjastaisi. Joulupukkia ei ole olemassa."
"Kukas sinä sitten olet?", kysyvät Petterin lempeät silmät.
Pukki hämmästyy Petterin sanatonta kysymystä. Se miettii pitkään, tuumaa sitten: "Olen harhaluulo, taruolento, valepukki."
Muori on pitkään tähynnyt huolissaan ikkunasta metsään.
Mihin pukki on jäänyt. Parrastaan kiinni Hulluun Poroon? Vai susien saaliiksi?
Helpotuksen huokaus pääsee muorin punaisilta huulilta, kun se näkee tutun hahmon ilmestyvän metsän peitosta pihamaalle.
"Miksi ukkokulta kulkee noin raskaasti ja kumarassa? Mitä oikein on tapahtunut?", kummastelee muori.
"Onko Björgen mennyt loppusuoralla ohitse", se yrittää keventää tuvan painostavaa tunnelmaa.
"Vai onko hän saanut pakit monotansseissa. Se olisi oikein, tuollaiselle pukille", muorin mieli kuohahtaa. "Ei, jokin on nyt pahasti pielessä. Pukki ei taputtanut Petteriä kylkeen."
Pukki vie sukset vajaan, pyyhkii paakut niiden pohjista. Se yrittää viivyttää tupaan astumista ja poikkeaa vielä lahjapajan ikkunan taakse.
Yksi tonttu hioo särmiä pois puuauton pyöristä, toinen ompelee Mollamaijalle vasenta korvaa, kolmas teroittaa taidolla värikyniä ja asettaa ne sitten siistissä rivissä rasiaan, jonka kannessa Petteri vetää pulkassa pukkia tunturin laella.
Voiko tuo kaikki tosiaan olla turhaa työtä? Eikö mitään ole enää tehtävissä?