Joulupukki seisoo vähäisen vaaran laella ja tutkii parta rypyssä tonttujen valmistamaa operatiivista karttaa.
"Jos seurailen uskollisesti Kemijokea, löydän varmasti perille. Mutta ensin oikaisen tuosta Mukkavaaran ja Saukkovaaran kautta", päättää pukki.
"Eihän elämässä olisi oikeastaan mitään viehätystä, ellei kaikkeen mihin ryhdymme sisältyisi epäonnistumisen mahdollisuutta", perustelee pukki umpimähkäistä oikopolkua.
Kaikesta viehätyksestä huolimatta pukki etenee vähän empien kohti etelää. Onneksi tähdet tuikkivat valoa pukin askelille ja revontulet loimottavat lohtua joulumiehen apeaan mielen.
"Kettu siellä pyyhkii hännällä hankea", tietää pukki revontulten syntytarinan.
Pukki on jo kulkenut kelpo tovin, mutta Kemijokea ei näy missään. Kuun viimeinen neljänneskin vaeltelee kuin eksyksissään ja kylmästä kutistuneena rannatonta ulappaansa.
Pukki ottaa repusta viimeisen tortun, istahtaa kannolle ja syö muorin rakkaudella leipoman herkun hartain mielin.
"Tämä epäonnistuminen on sitten kaiken loppu."
"Paitsi ettei minulla ole aavistustakaan siitä kuka olen, en myöskään tiedä missä olen. Pakkanen kiristyy, yö laskeutuu. Minun on aika laatia testamentti ja kirjoittaa viimeiset neuvot tontuille ja muorille", miettii pukki ja ottaa taskustaan kynän ja paperin.
"Nämä sentään muistin", se hymähtää ratkisurullisesti ja alkaa kirjoittaa:
"Hyvät tontut, kun luette tätä, olen siirtynyt revontulten tuolle puolen. Muistakaa aina kolme asiaa. Tärkein on tämä: lapsia ei saa pelotella. Toiseksi tärkein on: lapsia pitää kuunnella. Ja kolmanneksi tärkein on tämä: lapsille pitää antaa joululahjaksi palloja. Etenkin tytöille."
Paperille putoilevat kyynelet sotkevat tekstiä, pukki oikaisee kirjaimet ja alkaa laatia viimeistä toivettaan: "Haluan että minut saatetaan revontulten tuolle puolen Teemu Pukin pelipaidassa."
Tärkein on vielä kirjoittamatta; viimeinen tervehdys muorille. "Rakas muori. Elämäni kauneimmat hetket olen...", aloittaa pukki, kun se kuulee kimakan huudon, "Krrii, krii, klii-ja"
Tuosta äänestä ei voi erehtyä. Palokärki!
Pukki tähyää pimeään ja näkee kaksi siivekästä: kuukkelin oranssinpunaiset sulat ja palokärjen kirkkaanpunainen pää loistavat pimeässä. Ne viittovat pyrstösulillaan pukille oikeaa suuntaa.
"Tullaan, tullaan. Täältä tullaan, elämä", pukki huudahtaa ja jättää viimeisen tervehdyksen kirjoittamiseen sikseen.
"Missähän se oikein sijaitsee", miettii pukki. "Siellä haluan vielä käydä. Siksessä. Ja muorin kanssa."
Mutta sitä ennen: kohti Kemijärven valoja!