Mikä ihme saa pienen pojan raahaamaan tuolinsa pöydän ääreen ja puuhastelemaan pää kallellaan ja hiiskumatta pitkät tovit? Robottikoira, monsteriauto, palapeli vai merirosvolaiva? Ehkä nekin, mutta aivan varma nakki on valokuitukylä. Tutkittavaa ja hämmästeltävää on aivan liikaa seisaaltaan tehtäväksi.
Talvisen idyllinen pienoiskylä on menneen ja nykyisen teknologia-ajan kunnianosoitus toisiaan kohtaan. Värikkäänä vilkkuvat juhlavalot ja tunnelmallinen iltavalaistus herättävät raitin henkiin. Todellisen joulunhengen sytyttäjä on kuitenkin itse kylämiljöö, jollaisen voi hyvin kuivitella löytyneen jostain päin Keski-Eurooppaa silloin, kun talvi oli vielä talvi - silloin, kun taivaalta leijaili hiljalleen pehmeitä lumihiutaleita ja lasten suurin huvitus oli lumiukkojen rakentaminen.
Lapsen mielikuvitukselle valokuitukylä avaa lukemattomia jännittäviä polkuja. Aikuiselle se herättää muistoja jostain menneestä - tai laukaisee migreenin.
