Ja tapahtui niinä päivinä, että Lyyli Halosen synnyttämisen aika tuli. Yhdessä miehensä Vienon kanssa Lyyli oli joskus, jo aikoja sitten, saapunut Helsingin kaupunkiin, Kallion kaupunginosaan, missä hänet oli verollepantu. Kovin suuria eivät verot tuohon aikaan olleet, mutta oli niissäkin köyhällä maksamista.
Suomen maassa oli taas kerran menossa sota-aika, joten olot olivat kaikin puolin puutteelliset ja levottomat. Mistään hotellista ei löytynyt tilaa Halosen pariskunnalle, joten synnytyskin jouduttiin hoitamaan perheen kotitalon sisäänlämpiävässä autotallissa, jossa ei ollut edes savupiippua, muista ylellisyyksistä puhumattakaan.
Mutta niin vain Lyyli Halonen synnytti maailmaan terveen vauvan, reippaan tyttölapsen, jonka punaiset posket ja punainen tukka hohkasivat ympärilleen lämmintä hehkua.
Tuon autotallista tulevan punertavan loimotuksen sattuivat näkemään läheisellä kedolla käyskentelevät kolme itähelsinkiläisen lukion abiturienttia, jotka oitis säntäsivät katsomaan, olisiko autotalli syttynyt tuleen pommituksissa tai muuten vain omia aikojaan.
Ei se onneksi ollut, vaan itäisen maan viisaat miehet löysivät autotallista kapaloituna pienokaisen, josta hohto oli peräisin. "Oooh! Aaah! Voi mahoton!", huudahtelivat abit hämmästyneinä. "Tuosta lapsesta tulee vielä jotakin, sanokaa mun sanoneen", totesi heistä viisain.
Niin varttui iässä ja viisaudessa tuo vastasyntynyt, joka sai kasteessa nimekseen Tarja Kaarina. Jo kymmenvuotiaana hän kävi koulua. Kaksikymmenvuotiaana hän väitteli oppineitten kanssa ylioppilaspoliitikkona. Kolmikymppisenä hän oli jo valmis lakimies ja nelikymppisenä yksinhuoltajaäiti.
Siitä eteenpäin tuon ihmeellisen pienokaisen uraputki vain jyrkkeni. Viisikymppisenä hän oli ehtinyt olla jo kahteen kertaan ministerinä, viisiviitosena peräti ulkoministeri ja pari vuotta myöhemmin tasavallan presidentti.
Juuri noina aikoina Tarja-vauvan suosio ylitti hänen ikänsä ja meni saman tien menojaan, niin että nyt, kun Tarja Halonen täyttää 60 vuotta, hänen kannatuksensa täyttää jo 94 prosenttia. Eräs hänen edeltäjänsä, Urho Kekkonen, oli kuusikymppisenä vasta nelikymppisen kunnossa, joten Tarja Halosen saavutus on yli kaksi kertaa kovempi.
Jos tahti jatkuu entisenlaisena, jo seuraavan vuoden kuluessa Tarja Halosen kannatus ylittää sata prosenttia. Silloin tulee harkittavaksi, riittääkö enää se, että jouluaattoa vietetään hänen syntymäpäivänään. Eiköhän olisi aiheellista siirtää pääsiäinen pysyvästi Tarjan päiväksi, maaliskuun 7:nneksi. Tarjan toiseen nimipäivään, Kaarinan päivään lokakuun 25:nneksi voitaisiin perustaa kokonaan uusi juhlapyhä: pyhäin naisten päivä.