Olipa kerran vanha mies. Hän oli nimeltään Armas ja hänellä oli lapsenlapsi Matias. Matias oli yhdeksänvuotias ja hän rakasti yli kaiken joulua ja kimaltavaa joulukuusta paketteineen. Yksi tärkeimmistä perinteistä vuoden aikana oli, kun Armas ja Matias hakivat yhdessä joulukuusen koko suvulle.
Ihan itse he sen etsivät lumisesta metsästä, kaatoivat ja veivät kotiin koristeltavaksi. Mutta tänä vuonna sää ei antanut armoa… ”Jee, vihdoin päästään hakemaan joulukuusta! Minä odotin tätä niin kauan!” Matias oli aivan tohkeissaan auton etupenkillä Armaan vieressä.
”Katsotaan nyt kuitenkin ensin, että kuinka kauan meillä mahtaa mennä aikaa ennen kuin pääsemme edes sinne metsään. Lumipyry on nimittäin aika kovaa tänään”, Armas vastasi ja tiiraili ulos auton ikkunasta.
”Mutta kai me silti saadaan se joulukuusi, vai mitä?” Matias katsahti Armasta pieni huolen häivä kasvoillaan. ”Toivottavasti, sitähän me ollaan hakemassa”, Armas hymyili ja naputteli auton rattia joululaulun soidessa radiosta.
Lunta satoi kovaa vauhtia, Armas ja Matias tuskin näkivät ulos auton tuulilasista. Sen verran mitä ikkunoista ulos näki, ympärillä näkyi vain lumista metsää. Armas oli hieman huolissaan. Tällaisessa säässä voisi sattua mitä vain… Ja niin sattuikin.
Armaan ja Matiaksen retki tyssäsi siihen, kun he huomasivat, että auto oli jäänyt kiinni lumipenkkaan tien vieressä! Eikä se siitä lähtenyt irti millään. He yrittivät kaivaa autoa pois, mutta se oli aivan liian syvällä lumihangessa. Armas ja Matias miettivät hetken autossa mitä pitäisi tehdä.
”Mun mielestä meidän kannattaisi vaan lähteä kotiin ja hakea joulukuusi jostain muualta”, Matias sanoi ja tuijotteli ulos auton ikkunasta. ”Mutta kun eihän me voida. Auto on jumissa niin sillä me ei kyllä päästä yhtään minnekään, edes kotiin!” Armas huudahti ja laittoi kädet puuskaan.
”No entä jos me vaikka… Etsittäisiin se kuusi tuosta viereisestä metsästä?” Matias kysyi ja vilkuili Armasta, joka käänsi katseensa Matiakseen.
”Sehän on aivan loistava ajatus! En minä kyllä tiedä, että miten me pois pääsemme, mutta joulukuusta me tultiin hakemaan ja se me myös saadaan!” Armas puhkui intoa täynnä ja avasi auton oven. Matias teki samoin. He ottivat kirveen ja lähtivät metsään tien toiselle puolelle etsimään aivan mahtavaa joulukuusta aivan mahtavan lumisesta metsästä.
"Yksi tärkeimmistä perinteistä vuoden aikana oli, kun Armas ja Matias hakivat yhdessä joulukuusen koko suvulle."
Metsä oli upean näköinen. Se hohti lumisena ja valkeana ja kaiken kukkuraksi lunta satoi koko ajan vain lisää. Matias ei voinut uskoa silmiään tarpoessaan metsässä Armas perässään, joka myöskin hämmästeli metsän kauneutta. Joidenkin puiden oksista roikkui jopa jääpuikkoja, mikä sai joulukuusenhakijat vieläkin enemmän metsän lumoihin.
”Mitenkäs kävisi tämä kuusi? Minun mielestäni se on aika hyvännäköinen”, Armas kysyi ja osoitti yhtä kuusta vähän matkan päässä.
”No eihän tuo edes mahdu meille sisään. Se on ihan liian iso!” Matias huudahti.
”Mutta entäs tuo? Se on tosi söpö!” Matias jatkoi. Hän lähti kävelemään pientä kuusta kohti, jonka oli nähnyt. Se oli korkeintaan hänen itsensä pituinen.
”Hei, voisinko saada tämän pienen joulukuusen omaan huoneeseeni?” Matias kysyi ja katsahti Armasta. Hän oli sahaamassa liian isoa joulukuusta.
”Minä otan tämän kuusen mukaan. Se voi olla vaikka ulkona, kun on kuitenkin niin nätti, ettei sitä voi tänne jättää. Ahaa. Jos se minusta riippuu niin kyllähän sinä omaan huoneeseesi voit yhden pienen joulukuusen saada”, Armas totesi ja otti sekä ison että pienemmän kuusen mukaan.
Matias ja Armas jatkoivat matkaansa vielä pitkään etsiessään oikeanlaista joulukuusta. Mukaan oli tarttunut toinenkin pienempi kuusi Matiaksen pikkusiskolle Nellille ja muutama käpy, joista Matias piti.
Lopulta he kuitenkin löysivät täydellisen joulukuusen, joka oli molempien mielestä upea. Se oli juuri sopivan korkuinen, levyinen ja tuuhea joka puolelta. Kuin lumottuna Armas sahasi puun paikoiltaan ja nosti sen olalleen.
Niin heidän joulukuusenmetsästysretkensä päättyi ja he vaelsivat takaisin autolle. Kumpainenkin oli niin onnellinen täydellisestä joulukuusesta, etteivät he saaneet sanaakaan suistaan vähään aikaan.
Lumisade oli jo loppunut, kun he pääsivät autolle, jossa heitä odotti suuri yllätys. Joku oli kaivanut auton pois lumesta ja siirtänyt vielä takaisin tielle! He tuskin koskaan saisivat tietää kuka sen oli tehnyt, mutta ainakin heillä oli monta joulukuusta, jotain jokaisen suvun jäsenen makuun.
Vilma Toivonen
12 vuotta, Porvoo
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.