Kirjailija Merete Mazzarella puhaltaa reippaasti pölyt satusetänä tunnetun Zacharias Topeliuksen (1818--1898) yltä.
Topelius oli paitsi lastenkirjailija myös kirjailija, historioitsija ja kansallinen herättäjä. Mazzarella tuo eteemme jo elämäntyönsä tehneen vanhan miehen, joka yhtenä joulukuisena päivänä palaa muistoissaan menneeseen.
Mazzarella sijoittaa teoksensa Topeliuksen kotiin Koivuniemeen Sipoossa.
Vaikka kuvaus palaa yli sadan vuoden taakse, on Topelius meitä lähellä. Vanhus käy monologissaan läpi nuoruutensa ailahteluja, rakastumisia, suhdettaan Milla-puolisoonsa ja perhe-elämäänsä.
Julkisuus ja sen kääntöpuoli saavat muisteloissa osansa. Satusedän maine ja rooli kyllästyttävät. Merete Mazzarellan romaaniesseen nimi on Ei kaipuuta, ei surua (Tammi). Mielikuviensa tueksi kirjailija on tutkinut Topeliukseen liittyvää lähdeaineistoa, kirjeitä ja kirjoituksia. Kirjoittaja lainaakin ahkerasti näitä tekstejä. Tuloksena on elävä lukukokemus.
Vaikka hämärtyvään talviseen päivään mahtuu paljon valoisia mietteitä, niin päällimmäisenä on kirjailijan huoli tyttäristä ja lapsenlapsista.
Topeliuksen perheeseen syntyi kuusi lasta, heistä kolme kuoli aivan pieninä. Aikuisiän saavuttivat Aina, Toini ja Eva. Heidän, etenkin Toinin, elämänkohtalot puhuttavat.
Mazzarella lähestyy kirjailijaa intiimisti ja tavoittaa luontevasti tämän äänen. Vanheneva isä on osaltaan tuskaantunut tyttärien huolenpitoon, "hössötykseen" hänen terveydestään. Miksi hän ei saisi käyttää arkioloissa vanhoja, kuluneita housujaan, joissa viihtyi?
Sairaalloinen Toini aiheutti pulmia. Lahjakas tytär oli isänsä kaltainen, joten ristiriitoja syntyi. Toini oli emansipoitu naisasianainen, jonka elintavat ja ystävyys samanhenkisiin naisiin hämmensivät isää. Toini Topeliuksen mielestä puhdas ja voimakas sympatia on naiselle -- ei rakkauden korvike -- vaan olennainen ja välttämätön ehto elämän onnelle.
Topelius joutui kysymään itseltään, oliko hän tarpeeksi kannustanut ja ymmärtänyt tytärtään. Oliko odottanut liikaa ja pettynyt näissä odotuksissaan.
Lukija kohtaa kirjassa myös vanhuuden. Ei ainoastaan Topeliuksen kokemana, vaan yleisesti kaikkia koskettavana. Miten elin elämäni, olisiko se voinut olla toisenlaista?