Lapsuusmuistojen kimaltavana tähtenä nousee joulukirkko ja joulukirkkomatkat viiskymmenluvulta. Jouluaamuna noustiin ylös hirviän aikasin. Ylleensä oli tulipalopakkanen. Luminarske jatsarien ja huopatossujen pohjassa on luku sinänsä.
Pakasen Olli pölläytti taksillaan rantatörmälle, pihhaan. Siihen kyytiin alettiin sulloa väkiä, isä, äiti, pappa, nippu meitä sisaruksia ja Tornion tätit päälle. Aattoillan valavominenkaan ei tuntunu miltään, ei ees painanu silimisä, ei.
Kirkkoonmeno tuntu juhulavalta. Valtava, komia, korkia, iso kuusipuu törötti jo kirkosa. Ja se tuoksu! Kirkko tuli ääriään myöten täyteen. Isän ja äitin vieresä oli hyvä istua ja olla. Palijo valua ja kullattua kimallusta ja kanttorin urut pauhas suurimmalla mahollisella vollymiilla enkeli taivasta. Ja me veisattiin.
Me lapset laskeskelimma kynntilöitten määrää. Koskaan ei saatu sammaa lukua, eikö osattu laskija vai menkö luku jotenki sekasi, mutta palijo niitä oli. Palijo.
Veisuun jyminä jyrisi kauas ja lähelle. Iso kirkko. Iso kuusi. Palijo kynttiöitä. Palijo väkiä. Ja pappi nousi pönttöön puhumaan. Jeesus-lapsen tarina jakso aina kiehtua kuin ennen kuulematon jännittävä satu, josa on onnellinen loppu. Tomerana kuunneltiin.
Joulusa on jotakin niin suurta ja isua. Joulukirkkofiilis valluu rakkaana muistona ja vallaa lapsuuven turvatunnetta syämen syvältä. Palamumaasakaan ei sittemmin oo saanu sitä fiilistä, mikä kuuluu suomalaiseen jouluun, pakkaseen, jouluhartauteen ja tunnelmaan hauvallakäyntiperinteineen.
Tunteikas kunnon joulufiilis kuuluu vankkana voimana lapsuuteen. Oi kotimaa, se tähtitaivas pakkasineen ja joulusanoma virsineen ja lauluineen. Siihen meillä on lupa hiljentyä ja juhlia Jeesus-lapsen syntymää, nauttia sitä rauhaa, sitä lämmintä hilijasuutta, minkä joulu sydämiimme tuo ja tallentaa. Joulurauhaa kaikelle kansalle!
Pirkko Liikanen
iiläislähtönen wanha mamma, Oulu
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.