Aino kyyhötti kuusen juurella kädet polvien ympärillä ja varpaat kippuralla. Hän katseli näyteikkunan takana tungeksivaa ihmismassaa, jolla tuntui olevan vain säntäileviä lahkeita, täyteen ahdettuja paperikasseja ja käsiä, jotka pitelivät puhelinta korvalla.

Vain pienimmät jalat lopettivat liikkeensä ikkunan edessä. Ne pysähtyivät ja viipyivät. Niiden omistajat katselivat silmät suurina kaunista kuusta, sen hopeisia köynnöksiä ja värikkäitä koristepalloja, jotka kimaltelivat lukuisten kynttilöiden valossa. Mutta pisimpään he katselivat kuusen juurelle koottua lahjakasaa ja sen keskellä istuskelevaa tonttua, joka näytti niin elävältä, että oli kuin hän olisi iskenyt silmää ja hymyillyt arvoituksellista hymyä.