Italialainen Sara Abis, 6, tuijottaa joulupukkia haltioituneena jo kolmatta kertaa saman päivän aikana. Toppahousuihin puettu pikkutyttö hymyilee silmät säihkyen ja posket punaisena.
Ensimmäinen visiitti pukin kammarissa oli veret seisauttava kokemus. Sara seisoi paikallaan kuin patsas, eikä saanut aluksi sanottua yhtään mitään, vaikka pukki osasi jutustella vähän italian kielellä. Ujostutti ja jännitti kamalasti. Tuossa se nyt on: Joulupukki!
"Nyt Sara ei haluaisi lähteä millään, hän haluaa tulla pukin luo uudelleen ja uudelleen", tytön äiti Sabrina Baralla huokaisee hymyillen.
Edes turistien tungos ei riko Saran lumousta. Pieni tyttö seisoo hievahtamatta ja katselee, kun kymmenen sihteeriopiskelijaa Réunion-saarelta Mauritiuksen läheltä järjestäytyy kuvattavaksi Joulupukin ympärille. Kameratonttu näppää nopeasti kuvan, ja sen jälkeen tummat naiset tungeksivat maksamaan otoksia kassalle. Ryhmän opettaja Véronique Cantaloube näyttää liikuttuneelta.
"Tämähän on kuin Narnia, luminen ihmemaa! Kuin todeksi tullut satumaailma. Toivoisin niin, että oma lapseni saisi joskus kokea tämän, se olisi kaikkien aikojen paras joululahja", Cantaloube herkistelee.
"Tämä on suuri elämys. Ajattele nyt, me vietämme joulua uima-altaassa koristellun palmun alla. Tämä on jotain täysin erilaista, käsittämätöntä", taivastelee ryhmän toinen opettaja Vina Drouet.
Opettajat haluavat vielä toisenkin kuvan yhdessä pukin kanssa. Lapsille muistoksi ja osoitukseksi siitä, että Joulupukki on todella olemassa.
Samaan aikaan Sabrina Baralla ja hänen miehensä Roberto Abis suostuttelevat Saraa pois pukin kammarista. Miten olisi, jos mentäisiin katsomaan poroja tai husky-koiria? Entäpä lumesta ja jäästä rakennettu pyllymäki, täältä varmaan löytyy sellainen!
Italialaisperhe on saapunut Rovaniemelle neljäksi päiväksi. He ovat olleet yhden yön Cumuluksessa, syöneet lohta ja tulleet Napapiirille katsomaan Joulupukkia. He haluaisivat poroajelulle ja moottorikelkkasafarille.
Roberto Abis ja Sabrina Baralla sanovat, että Lapin-lomalle on lähdetty tyttären vuoksi. Vanhemmat halusivat juhlistaa Saran kuusivuotissyntymäpäivää matkalla Joulupukin maahan.
"Olisimme halunneet tulla joulukuussa, mutta kaikki viikonloput oli loppuunmyyty. Olimme huolissamme, että onkohan lunta vielä marraskuussa, mutta onneksi maa on valkoinen", Sabrina Baralla kertoo.
Baralla ja Abis ovat kotoisin Sardinian saarelta keskeltä Välimerta. Matka Napapiirille oli keskituloiselle perheelle iso investointi. Samalla rahalla he olisivat päässeet lomalle Meksikoon.
"Kallista on, mutta se ei haittaa, kun katsoo tytärtä. Hänelle Joulupukki ja tämä kaikki on ikimuistoinen kokemus. Jotain sellaista, mitä hän ei unohda koskaan", Roberto Abis myhäilee.
Pukki on Pajakylän ehdoton vetonaula vuodesta toiseen. Viime vuonna pukin luona kävi yli 300 000 ihmistä. On helppo uskoa, että vilkkaimpina viikonloppuina pukin puheille on melkoinen tungos. Jouluun 2007 mennessä pukin tilat laajenevat nelinkertaisiksi. Kammarin liiketoiminta perustuu valokuvien myyntiin. Pukkia pääsee katsomaan ilmaiseksi, mutta yhteinen valokuva maksaa.
Rovaniemeläinen Riitta Mattila on pyöräillyt aamulla töihin Joulupukin pääpostiin Napapiirille. Pajakylä työllistää sesonkiaikana 200 henkeä, ja Mattila on yksi heistä. Hän on työkseen tonttu, jolle palkan maksaa Suomen Posti Oyj. Kun Joulupukin pääposti avaa ovensa, Mattila on muuttunut Riitta-tontuksi, yhdeksi monista Joulupukin apulaisista.
Joulusesonki on tontuille vuoden kovin puristus, jolloin kunnon pitää olla kohdillaan. Riitta Mattilan jaksamisen salaisuus piilee arktisissa lajeissa, talvipyöräilyssä ja avantouinnissa. Ne auttavat pitämään lihakset vetreinä ja mielen pirteänä.
Tontun työssä tarvitaan sosiaalisuutta ja kielitaitoa, eikä hymy saa hyytyä kovassakaan kiireessä.
"Mitä siitä tulisi, jos tonttu olisi naama kurtussa! Ei yhtikäs mitään! Tonttuun liitetään kiltteys ja ilo, joten kyllä hyväntuulisuus on täällä ihan itsestäänselvyys. En minä sitä koe mitenkään hankalaksi, olen tällainen tonttu luonnostani", Mattila nauraa heläyttää.
Riitta-tonttu istuu eteläkorealaissyntyisen Sani-tontun kanssa postin tuvassa. Takassa rätisee tuli, pöydällä lepattaa kynttilöitä ja taustalla soi englanninkielinen joulumusiikki. Punaiset huopahatut keikkuen tontut lajittelevat eri puolilta tulleita lasten kirjeitä.
Tunnelma on epätodellinen, tuntuu kuin olisi pöllähtänyt keskelle lastenohjelmaa. Illuusio rikkoontuu, kun postitoimistoon tulee kovaääninen australialaisperhe videokameran kanssa. Sani-tonttu ryhtyy esittelemään heille Australiasta tullutta postia.
Viime vuonna Joulupukille lähetettiin yli puoli miljoonaa kirjettä. Tänä vuonna kirjeitä on tullut jo yli 100 000 ja joulua kohti vauhti vain kiihtyy. Yhden päivän aikana postipoika saattaa kärrätä pukin postitoimistoon jopa 30 000 kirjettä.
Postitontut avaavat lasten kirjeet ja vastaavat niihin, jos kirjeestä löytyy vastausosoite. Yleensä sitä ei löydy, sillä valtaosa kirjoittajista on siinä uskossa, että pukki lahjoineen osaa perille ilman osoitettakin. Enimmäkseen pukille lähetetään toivomuslistoja, joita on täydennetty tuoreimmilla kuulumisilla ja valokuvilla.
"Toiveiden takaa kirjeistä näkyvät lasten tunteet, ilo, odotus ja innostus. Välillä tulee surullisiakin kirjeitä, joissa lapset kertovat sydäntä raastavasti murheistaan, sairauksistaan tai läheisen kuolemasta. Varsinkin katastrofialueilta ja sodan keskeltä lähetyt kirjeet ovat niin lohduttomia, että monesti tulee kyynel silmään", Riitta Mattila sanoo vakavana.
Postitontun työ on kirjeiden käsittelyn ohella matkailijoiden kanssa jutustelua ja valokuvattavana olemista. Riitta Mattila on ollut tonttuna pian kolme vuotta ja hän vakuuttavaa viihtyvänsä. Edes ympärivuotinen joululaulujen kuuntelu ja jokapäiväinen tonttulakin pito ei kyllästytä.
"Tietysti täällä on aina joulu. Se on vähän sama asia kuin se, että leipomossa tuoksuu aina pulla", hän kuittaa.
Työpaikan ainaisesta joulusta huolimatta Mattila jaksaa innostua joulunodotuksesta kotioloissakin.
"Olen oikeasti sellainen lämmin jouluihminen. Minulla on mies ja kolme pientä poikaa, jotka pitävät huolen siitä, että oma joulu tuntuu joululta."
Rovaniemen matkailupäällikkö Tuula Rintala-Gardin vastaa puhelimeen kesken kiireisen päivän. Työn alla on matkailustrategia, jossa tavoitteeksi on asetettu Rovaniemen matkailuvolyymin kaksinkertaistaminen.
Joulu on yksi tärkeimmistä matkailutuotteista ja tärkeä osa talvimatkailua. Runsaan kuukauden pituisen sesongin aikana Rovaniemellä käy yli 60 000 joulumatkailijaa. Kolmannes vuosittaisesta majoitusmyynnistä tehdään juuri joulu- ja tammikuun aikana.
Rintala-Gardin uskoo, että tulijoita voisi olla paljon enemmän, sillä pukki ja porot kiinnostavat kaikilla mantereilla, kyseessä on yleismaailmallinen ilmiö. Hinnat ovat sitä luokkaa, että lumista ihmemaata pääsee ihastelemaan, vaikkei superrikas olisikaan.
"Joulun ajan kasvu riippuu siitä, saadaanko Rovaniemelle lisää majoituskapasiteettia. Se on ehdottomasti suurin haaste. Esimerkiksi huoneistohotelli olisi tarpeen, sellainen, joka soveltuisi pitempäänkin oleskeluun", Tuula Rintala-Gardin sanoo.
22 vuotta sitten hän ei olisi voinut kuvitellakaan antavansa tällaisia lausuntoja matkailun kasvunäkymistä. Jouluna 1984 silloinen Tuula Rintala oli töissä Napapiirin kahvilassa. Nykyistä Pajakylää ei ollut vielä olemassakaan. Oli vain Eleanor Rooseveltin vierailun kunniaksi kesällä 1950 rakennettu hirsimökki, kahvila matkamuistomyymälöineen ja tietysti Napapiiri, maantieteellinen vyöhyke, jonka yli moni ulkomaalainen halusi jalkaisin astua.
"Ei siellä juuri kukaan käynyt. Opiskelijalle kahvila oli unelmatyöpaikka, sillä siellä saattoi lukea tenttiin kaikessa rauhassa", Rintala-Gardin mainitsee.
Hiljaisuudesta huolimatta englantilainen liikemies Colin Mitchell oli viehättynyt Napapiirin arktisuudesta. Hänen aloitteestaan ensimmäinen British Airwaysin Concorde laskeutui Rovaniemelle vuonna 1984 mukanaan sata jouluvierasta. "Sää oli aivan kamala, räntää tuiskutti viistosti tulijoiden silmille. Katselin ulkona rämpiviä englantilaisia ja ajattelin, ettei tästä voi tulla yhtään mitään", Rintala-Gardin muistelee.
Britit olivat kuitenkin ihastuksissaan. He onnistuivat löytämään tuiskun ja tuiverruksen keskeltä jotain niin hohdokasta, että se kannatti televisioida kotimaahan. Eikä siihen paljoa tarvittu, riitti, että oli lunta, poro ja Joulupukki sekä iloinen lapsikatras. Siitä syntyi joulunhenki, joka välittyi miljooniin englantilaiskoteihin. Ei ollut ihme, että Concorde laskeutui myös seuraavana ja sitä seuraavana jouluna.
Pitkälti brittien ansiosta Rovaniemen joulumatkailu nytkähti liikkeelle. Tänä vuonna Rovaniemelle odotetaan yli 200 charter-lentoa eri puolilta Eurooppaa.
Yrittäjä Pekka Rautio pitää Leena-vaimonsa kanssa matkamuistomyymälää Pajakylän päärakennuksessa. Rautioiden Pelera-liikkeellä riittää kilpailijoita, sillä alueella toimii kolmekymmentä liikettä, joista monet ovat keskittyneet juuri matkamuistoihin. Pajakylän yritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli viime vuonna noin 12 miljoonaa euroa.
Pekka Rautio tekee heti alkuun selväksi, että Pajakylässä pienyrittäjän arki ei ole ruusuista. Kilpailu matkailijoiden jättämistä euroista on äärimmäisen kovaa.
"Isot yritykset valtaavat koko ajan markkinoita halvemmilla hinnoilla. Kiinassa tehtyä tavaraa näkee entistä enemmän", hän tilittää.
Alun perin Pajakylään kaavailtiin paikallisten käsityöläisten myymälöitä ja pieniä pajoja. Rautio kuulee edelleen toiveita siitä, että myynnissä olisi enemmän kotimaista käsityötä.
"Mutta ei se ole realismia ollenkaan. Hinta muodostuu sellaiseksi, ettei tavaraa saa myytyä tarpeeksi. Helpommin tulosta tekee juuri messuilta hankitulla halpatavaralla."
Rautiot ovat keskittyneet omassa putiikissaan käsitöihin. Rouva on kätevä käsistään: hän tekee keraamisia koriste-esineitä, huovuttaa matkamuistoja, maalaa posliinia ja ompelee lasten vaatteita.
"Kovalla työllä saa siedettävän elintason, mutta rikastumaan ei pääse. Esimerkiksi työntekijää ei voi palkata, sillä siitä tulisi liikaa kuluja", Pekka Rautio havainnollistaa bisneksen kannattavuutta.
Rautiot pyörittävät yritystään kaksin. Koska Pajakylä on auki vuoden jokaisena päivänä, yhteisiä lomia on vaikea järjestää. Jouluaaton ja pyhät Rautiot ovat olleet töissä jo kymmenen vuoden ajan.
"Lomaa pidetään silloin, kun on hiljaista. Kausivaihtelut ovat täällä tosi rajuja, esimerkiksi toukokuussa ja lokakuussa on välillä ihan kuollutta. Silloin sitä ajattelee, että olisiko parasta panna lappu luukulle", Pekka Rautio sanoo.
Yrittäjän kovasta arjesta huolimatta Rautiot vakuuttavat, että Pajakylä on poikkeuksellisen mielenkiintoinen ja kansainvälinen työpaikka. Missä muualla pohjoisessa näkisi yhtä paljon ulkomaalaisia? Turistien joukossa vilahtelee välillä myös kuuluisuuksia: elokuvatähtiä, laulajia ja valtiomiehiä. Pekka Rautio kertoo nähneensä muun muassa Malesian kuninkaan ja korkea-arvoisia kiinalaisia upseereita.
Pajakylässä yrittäjä ei voi keskittyä vain kaupan pitoon. Kuvaan kuuluu matkailijoiden kysymyksiin vastaaminen, opastaminen ja neuvonta.
"Täällä sattuu ja tapahtuu. Kerran etsin espanjalaisen Jesuksen lompakkoa ja eräänä sunnuntaina autoin saksalaista miestä saamaan harvinaiseen maasturiinsa uuden renkaan. Kun muu ei auttanut, Lapin Kumin johtaja tuli lopulta itse vaihtamaan renkaan ja saksalaisperhe pääsi jatkamaan matkaansa", yrittäjä naurahtaa.