Kaupunginvaltuusto valitsi yksimielisesti Haapaveden uudeksi kaupunginjohtajaksi hallintotieteiden maisterin Jouko Luukkosen (kesk.). 35-vuotias Luukkonen siirtyy tehtävään Haapaveden kaupunginkamreerin virasta.
Luukkonen oli valtuustolle turvallinen valinta, sillä hän on työskennellyt kaupungin palveluksessa jo kahdeksan vuotta. Myös hänen johtajan kyvyistään on saatu esimakua, kun hän työskenteli kahden vuoden ajan edellisen kaupunginjohtajan Tuomo Karjalaisen viransijaisena.
Jouko Luukkonen tunnetaan maltillisena, mutta määrätietoisena johtajana. Hän sanoo uskovansa erityisesti kuntayhteistyön voimaan, josta Haapavedellä on jo näyttöjä muun muassa Siikalatvan ainutlaatuisessa terveydenhuollon yhteistyössä. Luukkonen aikoo ponnistella myös sen eteen, että Oulun eteläisen aluekeskuksen työ sujuisi paremmin.
"Ensisijainen yhteistyöalue on oma seutukunta, mutta kehittämisasioissa se ei riitä, vaan tarvitaan laajempaa yhteistyötä. Siinä ensimmäisellä sijalla on Oulun eteläisen aluekeskus."
Luukkonen arvelee, että Oulun eteläisen yhteistyö voi parantua myös siksi, että useissa muissakin kunnissa on johtaja juuri vaihtunut tai vaihtumassa. Vanhaa painolastia on nyt vähemmän.