Kun politiikassa menee huonosti, on luonnollista, että siihen etsitään syitä ja syypäitä. Ja jos pelottaa katsoa peiliin, syitä ja syyllisiä on helpompi löytää muualta.
Media on osoittautunut sopivaksi syntipukiksi milloin mihinkin. Viimeksi näin tapahtui tällä viikolla, kun Suomen rakentelema vakaussopimus Kreikan kanssa näytti ajautuvan karille.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) väitti median vaikuttaneen siihen, miten Suomea kohdellaan nyt Euroopassa. Urpilaista säesti puoluetoveri, ulkoministeri Erkki Tuomioja. Hänestä suomalaismedia on jotenkin pettynyt siihen, että Suomi olisi saamassa läpi toivomansa ratkaisun. Ja tämän vuoksi media olisi oikein lypsämällä lypsänyt lausuntoja muista euromaista.
Ei uskoisi, että noinkin kokenut politiikan konkari kuin Tuomioja alentuu näin alamittaisiin heittoihin. Hän tietää varsin hyvin, että median normaaliin työtapaan kuuluu selvittää, mitä eri osapuolet ajattelevat asioista.
Luulisi, että tällainen työtapa kuuluu myös päättäjille etenkin kun kysymyksessä on ratkaisu, jonka lopulliseen hyväksymiseen tarvitaan muiden euromaiden tuki. Ei silti, demareilla on pitkät perinteet median syyllistämisestä. Jo pääministeri Kalevi Sorsa puhui infokratiasta, presidentti Mauno Koivisto sopuleista.
On mahdotonta ajatella, että Suomen vakuuspaketin torpannut Saksan liittokansleri Angela Merkel sen paremmin kuin ratkaisuun nihkeästi suhtautuvat pienempien Euroopan maiden johtajat marssisivat suomalaismedian tahdissa.
Vakaussotku on niin puhtaasti poliitikkojen itsensä rakentama, että siitä on turha osoitella muita. Medialla on toki vaikutusvaltaa, mutta rajansa ne ovat senkin vallalla.