3 000 asukkaan Alavieskan kunta paistatteli vajaat vuosi sitten hetken julkisuuden auringonpaisteessa kerrottuaan uuden nuorisotalon rakentamisen olevan kunnan vuoden 2004 suurimman investoinnin. Tuntui ruhtinaalliselta, että kuntatalouden ankeina aikoina näin pienessä kunnassa ollaan valmiita niin suureen ponnistukseen nuorten hyväksi.
Nuorisotaloja ei liiemmälti ole noussut ainakaan sitten 1990-luvun laman. Varta vasten nuorille suunnatut toimitilat eivät ole olleet yleisiä edes kuntatalouden kulta-aikoina saatikka nyt, kun kuntien talous näyttää siirtyneen kroonisen rahapulan vaiheeseen.
Kehitys yleisesti kulkee päinvastaiseen suuntaan: nuoriso, urheilu ja kulttuuri näyttävät olevan ensimmäisten listalla kunnallispäättäjien etsiessä toimintojen supistuskohteita. Ne mielletään alueiksi, jotka eivät välttämättä kuulu kunnan päällimmäisten tehtävien joukkoon.
Alavieskan nuorisotalon rakennustyöt eivät kuitenkaan ole päässeet alulle. Rakentamispäätös poiki tukun valituksia, jotka pyörivät parhaillaan eri valitusasteissa. Niinpä pitäjän nuoret saavat tyytyä eloon entisessä, rapistuneessa tönössä, joka sijaitsee kunnan keskustassa samalla tontilla, minne uutta taloa on kaavailtu.
Lähitienoon asukkaat ovat panneet jarrut päälle. Nuorisotaloa ei haluta lähelle asutusta, ei ainakaan heidän asuntojaan. Jotkut asukkaat arvioivat nuorisotalon johtavan vain häiriöiden kasvuun ja toiset sen merkitsevän alueen tonttien arvon laskua.
Varmaan ääntä on siellä, missä nuoret kokoontuvat. Ellei muuta melua, niin ainakin mopon pärinää tai autojen kaiuttimien jumputusta. Mutta ainakin nuorten vanhempia luulisi askarruttavan enemmän, jos ääntä ei kuulu. Onko parempi, että nuoret häviävät viettämään aikaansa jonnekin pois nurkista kuin että tiedetään, missä he ovat?
Jotain on pahasti vialla, jos tonttien hinta laskee uuden nuorisotalon vuoksi. Talorähjät alueella sen sijaan saattavat laskea tonttien arvoa. Suuremmissa taajamissa on opittu ajattelemaan, että palvelujen kasvu, mitä nuorisotalon saaminen paikkakunnalle eittämättä on, pikemminkin johtaa tonttien arvon nousuun kuin laskuun.
Voi ihmetellä, onko Alavieskan nuoriso jotenkin toisenlaista kuin nuoriso muualla, kun se herättää tällaista pelkoa vanhemmassa väessä. Tuskin sentään. Eiköhän siellä nuorten touhut ole jotakuinkin yhteismitallisia ikäluokkansa väen puuhasteluihin muissa samanlaisissa pitäjissä.
Pienessä kunnassa harvemmin puhutaan nuoriso-ongelmasta samassa merkityksessä kuin suurissa keskuksissa jo yksistään siitä syystä, ettei nuoria ole paljon. Suuressa joukossa tyhmyydetkin tuppaavat kertaantua. Toki rajojen rikkominen ja eriasteiset töppäilyt kuuluvat nuorille on heitä vähän tai paljon; niin ne ovat kuuluneet aina.
Alavieska kuuluu niihin syrjäseudun pikkukuntiin, jotka menettävät väkeään hiljakseen koko ajan. Väkiluku on laskenut noin sadalla hengellä kymmenessä vuodessa, useammalla sadalla sitten 1960-luvun suuren muuttoaallon. Tämän päivän lähtijöitä ovat nimenomaan nuoret.
Paikkakunnalta poismuuttoon nuorisotalolla sen paremmin kuin monella muullakaan kunnan palvelulla ei ole kovin suurta merkitystä. Pakko on lähteä, jos aikoo opiskella ja saada työtä. Eri asia on, mikä maku kotikunnasta jää, ja jos virta joskus kääntyy, kääntyykö se kotiin päin.