Eduskunnan ei pidä syyttää arvostuksensa heikkenemisestä ulkopuolisia tahoja. Viimeksi paljastunut varojen kavallus osoittaa, että talon toimintakulttuurissa on kovasti mätää.
Suomen eduskunnalla ei mene nyt hyvin. Jos vaalirahaskandaali ehtikin hetkelliseen suvantoon, niin saman tien esiin nousi uusi omituinen tapaus. Eduskunnan urheilukerhon varojen kavallus on jupakkana vaalirahoitussotkua paljon pienempi mutta sisällöltään silti kuohuttava.
Erikoiseksi tapauksen tekee parikin asiaa. On lievästi sanottuna hämmästyttävää, että eduskunnan virkamies pystyy kavaltamaan talon harrastuskerholta kuuden vuoden aikana 60 000 - 100 000 euroa. Eduskunnan rahoissa summa ei kaada maata, mutta euromääränä se ei ole ollenkaan vähäinen.
Surkuhupaisaa on, että koko pimitys paljastui vasta, kun kerhon rahat loppuivat kesken vuoden. Millaisiin summiin kavaltaja olisikaan lopulta yltänyt, jos olisi ollut hiukan maltillisempi?
Tapauksen noloutta korostaa se, että kerhon puheenjohtaja Matti Saarinen on myös eduskunnan tilintarkastajien puheenjohtaja. Kerhon tilintarkastajat taas on valittu kerhon johtokunnan piiristä, eli he ovat käytännössä tarkastaneet omaa toimintaansa - sen mitä nyt ovat.
Eduskunnan ulkopuolisessa maailmassa tällainen toimintamalli olisi aivan mahdoton, mutta Arkadianmäellä tällainenkin menettely on käynyt laatuun. Tässä suhteessa tapaus on sukua vaalirahajupakalle, jossa poliitikot ovat säätiöiden ja yhdistysten kautta jakaneet vaalirahaa itselleen häveliäisyydestä ja jääviysongelmista suuremmin piittaamatta.
Eduskunnan arvostuksen kannalta nyt paljastunutta asiaa ei juuri tee kevyemmäksi se, että kavalluksesta epäilty on kerhon taloudenhoitajana toiminut virkamies, ei kansanedustaja. Kavalluksethan onnistuivat monen vuoden ajan siksi, että kansanedustaja-tilintarkastajat hoitivat tehtävänsä miten sattuu.
Eduskuntaa on kutsuttu kansaksi pienoiskoossa. Tuo ilmaus ei tällä hetkellä imartele kansaa. Työyhteisön kokoon eli noin 900 henkeen nähden talossa on viime vuosina noussut vaalirahajupakan lisäksi pintaan aivan liian monta kyseenalaista tapahtumaa.
Esimerkiksi eduskunnan 100-vuotisjuhlinnan rahojen käytössä ilmeni vuonna 2006 vakavia ongelmia, kuten budjetin pöyristyttäviä ylityksiä, käsittämättömän leväperäistä varojen käyttöä muutenkin sekä ilmiselvää jääviyttä päätöksenteossa. Kaksi vuotta sitten taas tuli ilmi, että eduskunnassa esiintyy yleisesti seksuaalista häirintää.
Niin ikään pari vuotta sitten tehty konsulttiselvitys kertoi vakavista ongelmista eduskunnan hallinnossa.
Ennen urheilukerhojupakkaa uutiset kertoivat, että eduskunta joutuu maksamaan 60 000 euroa oikeudenkäyntikuluja hävittyään juhlavuoden viinejä koskevan kiistan. Noita viinejä kävivät aikoinaan maistelemassa Etelä-Afrikassa eduskunnan tuolloinen puhemies Paavo Lipponen ja pääsihteeri Seppo Tiitinen.
Ei ole mikään ihme, että tasavallan tärkeimmän valtioelimen arvostus on alamäessä. Ilmiö on valitettava, ja se voi olla jopa kansanvallan kannalta vaarallinen. Eduskunnan, sen kansanedustajien ja virkamiesten, on kuitenkin turha syyttää asiasta muita kuin itseään. He ovat arvovaltavajeensa saaneet aikaan itse.
Ei ole liikaa vaadittu, että eduskunnan pitäisi elää arvonsa mukaan. Se on pikemminkin aivan välttämätöntä. Talon sisäisessä elämässä tarvittaisiin ilmeisesti vanhojen menettelytapojen läpikäyntiä muutenkin kuin harrastekerhojen kohdalta sekä ihan yksinkertaista moraalista ryhdistäytymistä.