Mineraaliöljyn käyttö loppuu muutamien vuosikymmenten kuluttua varmasti. Lähteet ehtyvät. Pumpattavaa on vielä, mutta jäljellä on myös sellaisia löytöjä, joihin ei pitäisi kajota.
Öljylle on vaihtoehtoja. Niitä on jo otettu monella taholla käyttöön. Jostakin syystä Suomi kuuluu öljyyn takertuneisiin maihin, vaikka meillä ei edes ole omia öljylähteitä.
Biopolttoaineiden valmistamiseen olisi kyllä mahdollisuuksia. Jotakin on sentään liikkeellä. Hiljan peräti 144 kansanedustajaa vaati hallitusta helpottamaan biopolttoaineiden verotusta. Ministeri Mauri Pekkarinen sitä jo lupailikin.
Maailmalla on esitelty useita vaihtoehtoisella energialla kulkevia autotyyppejä. Sähköautot ovat yhä käyttökelpoisempia. Biodieselit kehittyvät. Mutta käykö lopulta niin, että vetytalous korjaa potin?
Öljy-yhtiöillä on kuitenkin uskomattoman vahva ote päättäjiin. Öljyllä rahaa tekeviä ei hetkauta se, että moni vaihtoehto on saasteettomampi.
Maailman ainoa supervalta, öljyn suurin hyödyntäjä sekä tuhlaaja, Yhdysvallat, kaavaili jo öljyn poraamista Alaskan luonnonsuojelualueelta. Senaatin demokraatit saivat sentään George W. Bushin hallinnon hankkeen pysäytetyksi, ainakin tässä vaiheessa. Tuhoa siitä olisi suojelualueen luonnolle seurannut.
Kovin viisasta ei ole pumpata öljyä myöskään hyiseltä Jäämereltä. Riskit ovat suuria.
Kukapa ei olisi pannut merkille muitakin öljyn käyttöön liittyviä vaaroja. Riipaisevaa oli katsella tammikuun lopulla kuvia öljyn tahrimista, henkitoreissaan sätkivistä linnuista Viron rannikolla. Joku rahtialus oli hulauttanut jäteöljyjään Itämereen. Jos öljytankkeri kärsii haverin Itämerellä, tuhot ovat hirvittäviä.
USA:n ohella Venäjä, joka on yhä mahtava maa, vaikka ei enää supervalta, on erityisen tiukasti naimisissa öljyn kanssa.
Pienin pohjoismaa, Islanti, näyttää reipasta esimerkkiä, että pienen ei ole pakko seurata suuria. Maa aikoo siirtyä vetytalouteen. Ensi askeleet on otettu. Useat Reykjavikin bussit kulkevat vedyllä.
Vety ei lopu. Se on koko maailmankaikkeuden yleisin alkuaine. Yksinkertaisin tapa valmistaa vetyä on hajottaa sähköllä vettä. Siitä tulee vedyn ohella happea. Kun vety on saatu säiliöön, on samalla varastoitu sähköä. Vety voidaan jälleen muuttaa sähköksi polttokennossa. Sen päästöt ovat pelkkää vettä.
Veden hajottamisessa ja taas veteen palaamisessa menetetään tietysti energiaa. Mutta Islannissa sähkökapasiteettia riittää jäätiköiltä virtaavien jokien ja maankuoresta pulppuavien kuumien lähteiden ansiosta.
Riittää sitä muuallakin, jos aurinkoenergiaa aletaan hyödyntää. Suomessakin on paljon paistetta pitkinä kesäpäivinä.
Tärkeintä on nyt, että tutkitaan ja kokeillaan ennakkoluulottomasti uusia tapoja tuottaa energiaa teollisuudelle, liikenteelle ja kotitalouksille.
Äärimmäinen köyhyys on yhä maailman suurimpia ongelmia. Siihen liittyy usein demokratian vaje. Mitenhän pystyisimme nostamaan kehitysapuamme niin, että veisimme samalla demokratiaa.