pekka.mikkola@kaleva.fi
Kolme naista vaatii Helsingin käräjäoikeudessa alkaneessa oikeudenkäynnissä kahdelta tupakkayhtiöltä yhteensä noin 350 000 euron korvauksia. Vuosikymmeniä polttaneet naiset hakevat rahoja korvaukseksi sairauksista, jotka heidän mukaansa johtuvat tupakasta. Ratkaisua haetaan myös siitä, ovatko tupakkayhtiöt salanneet myymiensä tuotteiden vaarallisuuden.
Kun niin sanottua pientä ihmistä ovat vastassa kansainväliset suuryritykset, toivoisi heikomman voittavan. Pakko silti sanoa, että oikeusjutun lähtökohta tuntuu vähän erikoiselta.
Takavuosikymmenten mainonnassa savuke oli kyllä tyyli- ja itsetietoisen naisen tunnus, mutta se ei vielä pakottanut ketään tupakoijaksi. Päätöksen savukkeen sytyttämisestä teki silloinkin jokainen itse. Eivätkä yhtiöt olisi voineet estää naisia lopettamasta, jos nämä olisivat päättäneet sen tehdä sauhuttelun terveyshaitoista kuultuaan.
Kuinka pitkälle tupakoitsija voi siis syyttää tupakkasairauksistaan muuta kuin omaan toimintaansa? Tilanne voi muuttua, jos tupakkayhtiöt todella ovat mainonnassa antaneet ymmärtää, etteivät esimerkiksi kevytsavukkeet ole terveysriski.
Oikeusjuttu vie sen kiinnostavan kysymyksen ääreen, missä määrin ihmisillä on vastuu valinnoistaan. Yksiniittisin näkemys on, että ihan kokonaan. Ajattelumalliin ei kuulu inhimillisen heikkouden hyväksyminen. Jos jollakulla menee heikosti, se johtuu henkilön vääristä valinnoista.
Toisessa päässä on näkemys, että ihmisellä ei ole juuri mitään vastuuta itsestään. Jos Jeppe juo, jos Eero törsää rahansa uhkapeleihin tai Paavo polttaa keuhkonsa mustiksi, syy on aina jossakin muualla kuin Jepessä, Eerossa tai Paavossa - esimerkiksi ulkoisissa oloissa.
Kahta puhetta ei olekaan vaikkapa siitä, etteivätkö lapsuuden kokemukset vaikuta siihen, millaista uraa yksilön elämä alkaa kulkea. Lähtökohtaeroja syntyy myös esimerkiksi sairauksien takia. Silti ajattelutapa, jossa tietoisetkin huonot valinnat ovat aina jonkun muun kuin tekijän vastuulla, on ongelmallinen. Se näkee yksilön tahdottomana olentona, joka ei osaa ottaa vastuuta omasta elämästään ja jota on siksi oikeus ohjailla ylhäältä.
Viime viikolla eduskunnassa käytiin keskustelu, joka vie samaan aiheeseen. SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen esitteli lakialoitettaan, jonka mukaan jäällä liikkuvat velvoitettaisiin pitämään mukanaan jäänaskaleita tai vastaavia apuvälineitä. Jos sellaisia ei ole matkassa, poliisi voisi tulla ja sakottaa.
Aloitteen taakse on lähtenyt 104 kansanedustajaa. Mutta mitä loput parlamentaarikot ajattelevat? Suhtautuvatko he välinpitämättömästi ihmishenkien menetyksiin? Kiistävätkö he Kiljusen lausunnon, että yksikin hukkunut on liikaa? Tuskin kuitenkaan.
Esitystä vierastettiin muun muassa siksi, että uuden määräyksen valvonta olisi mahdotonta. Ajatus kevätjäillä naskalitarkkailua ja sakotusta harjoittavasta virkavallasta onkin mieletön. Hyvä huomautus oli se Kiljusen kollegan heitto, että eikö olisi sama kieltää lailla heikoille jäille meno kokonaan.
Vielä kattavampaa olisi kieltää lailla kaikenlainen harkintakyvyttömyys maalla, merellä ja ilmassa. Mutta kannattaisiko sittenkin kokeilla, kykenevätkö kansalaiset ajattelemaan omilla aivoillaan. Sosialisoidaan terveen järjen käyttö vasta, jos muu ei auta.