Jos ajassa voisi matkustaa taaksepäin ja itsensä voisi tavata nuorempana, liitäisin Sodankylän Kelujärvelle kamariin, jossa kukkatapetti jäi julisteiden alle.
Tapaisin siinä huoneessa tytön, joka käänsi laulujen sanoja ja farkkujensa lahkeita, ja sanoisin hänelle, että tämä kaamea 80-luku muuttuu muistoissa vielä hyväksi ja että kyllä, unelmista tulee totta.
Niistä nimittäin tulee.
Valkoruskean täkin alla nukkunut tyttö ei luultavasti uskoisi minua.
Hän sai tärkeimmät tiedot maailmasta Tornion vuotta vanhemmalta Marita-serkulta (näin nauhoitetaan kasetilta toiselle) ja Suosikin Eki-sedältä (lähes kaikki ihmisfysiikan variaatiot ovat normaaleja).
Yrittäisin silti. Hei, sanoisin, sinä siellä, sinä heinäpellolla paahtunut ja kirjoja lukeva tyttö, usko minua kun sanon: kirjoitat vielä oman kirjasi.
Pyh, minäkö, no todellakaan en, hän tiuskaisisi ja pyörittelisi silmiään tavalla, jota hänen siskonsa vielä vuosikymmeniä myöhemminkin moittisi.
Sinä aikuistut ja vanhenet ja sinusta kasvaa ihan hyvä.
Löydät paikkasi maailmassa ja elämääsi tulee uusia, rakkaita ihmisiä, jotka pysyvät vierelläsi silloinkin, kun itse käännät selän.
Ja kannattaisi muuten käyttää aurinkorasvaa.
Luulen, että tyttö ottaisi kynän ja vihon ja kirjoittaisi päiväkirjaansa vastauksen: Enpä usko, täti.
Käsiala olisi pyöreä ja i:n piste sydämen muotoinen, tai kyyneleen.
Jos et sitä usko, entäs tämä: Johnny Logan pyytää sinut tanssiin.
Ai tuo julisteen Johnny Logan? Euroviisujen Johnny Logan, jonka lp-levy on ensimmäinen omistamani?
Kyllä, juuri tuo, tuo sama mutta kuitenkin eri, ihan niin kuin sinäkin, minä nyökkäisin ja osoittaisin kuvaa. Sitten kun niin käy, sinä jo tiedät, että pelkkä etuhiusten föönaaminen ei riitä ja olet luopunut tuosta neonkeltaisesta nauhasta, joka ranteessasi on ikuisen ystävyyden merkki.
On vuosi 2019 ja sinä olet se sama tyttö ja kuulet sen saman äänen jonka levyltä tuhat kertaa, ja olet nainen, aikuinen, et niin tyyni kuin toivoisit mutta monella tavalla juuri se, joksi toivot tulevasi, ja vielä enemmän.
Ja sitten Johnny nousee lavalle ja olet eturivissä ja sinussa on kaikki iät, ja niin hänessäkin, sillä hän on valkotukkainen mutta silti juuri tuo, ja hän näkee sinut ja kohta hänen poskensa hipaisee sinun poskeasi, sillä niin siinä kävi.
Ja siinä minä olin, suuren tunnekuohun vallassa, sama mutta eri ja se mikä aina ja se mikä silloin, ja kun vuosia kestäneiden sekuntien jälkeen Johnny palautti minut paikalleni istumaan, ajattelin sitä jättimäisen leveissä olkatoppauksissa ripille pian pääsevää tyttöä ja unelmia, jotka eivät koskaan ole liian suuria.
Kirjoittaja on kuusamolainen opettaja ja kirjailija.