Nyt on tammikuu, joten siirtoikkuna on auki. Myös OLS-kasvatti Rasmus Karjalaisen ympärillä on pyörinyt hentoja spekulaatioita. Hyökkääjällä on sopimus voimassa KuPS:n liigajoukkueen kanssa.
– Kaikki on mahdollista. Koen, että olen valmis ulkomaille. Jos oikea mahdollisuus tulee, haluan lähteä tammikuun ikkunan aikana, Karjalainen sanoo.
Kiinnostus Karjalaista kohtaan alkoi kasvaa, kun hän paukutti uransa toisella liigakaudella peräti 17 maalia. Oululainen palasi juuri takaisin Qatarin Dohasta, missä hän teki Viron verkkoon uransa ensimmäisen A-maaottelumaalin.
– Olen kyllä tyytyväinen. Edellisestä ottelusta oli aikaa, mutta pystyin silti vetämään 90 minuuttia Ruotsia vastaan ja tekemään maalin Viro-ottelussa.
Karjalainen sanoo, että KuPS:lle ei ole hänen tietääkseen tullut tammikuussa konkreettista tarjousta.
– Muut hoitavat näitä asioita. En jaksa vaivata päätäni, sillä sitä varten agentit ovat. Tällä hetkellä keskityn sataprosenttisesti KuPS:n harjoituksiin.
22-vuotiaalla on suomalaiselle liigapelaajalle harvinainen tilanne, sillä hän on ulkomaalaisen agenttitoimiston listoilla. Karjalaisen asioita MD Managementissa hoitaa Ruotsin entinen huippuhyökkääjä Marcus Allbäck, joka toimi vuodet 2009–2016 sinikeltaisen maajoukkueen johtotehtävissä.
Firman perustaja ja johtaja on Ruotsin vuoden 1994 MM-sankari Martin Dahlin.
– Heidän kanssaan voi puhua hyvin pelillisistä asioista.