Puuhamiesten turhakkeeksikin arveltu vaelluskalojen palauttaminen Oulujokeen ei koskaan kuntouta Oulujokea suureksi lohivirraksi. Kerran salvettu kymi pysyy kesynä uomana ja voimatalouden rautaisessa riimussa.
Silti lohiportaat pitää rakentaa. Kymmenen miljoonaa euroa on pieni maksu siitä, että enää vanhojen muistoissa elävään jalon kalan jokeen saadaan vaikka sitten hiussuonen verran vanhaa lohivirtaa.
Oulujoen vesistöä säännöstelevä Fortum on mukana hankkeessa. Kalatierahoja ei tietenkään saa vaihtaa velvoiteistutuksiin ja yhtiön lohiteille laskemiin vesitilkkasiin. Komeaa tuottoa kymmenien vuosien ajan Oulujoella tehnyt yhtiö voisi hyvin maksaa kalatiet kokonaan omasta pussistaan.
Puuhamiesten toimien epäilijöillä on tietenkin oma kala pyynnissä. Jos ja kun lohi ylenee - ehkä jo viiden vuoden päästä - mereltä Oulujärvelle, kalastusta pitää rajoittaa. Se ei kaikille sovi.
Kutukypsä, merestä Oulujokeen noussut emokala on liian arvokasta luonnonvaraa pannuun pantavaksi. Verkkojen silmäkokoja on jo rajoitettu, mutta vielä kotitarvekalastajillekin apajia ja saalista riittää. Vesialueiden omistajien kanssa on pyrittävä sopimaan pelisäännöistä yhdessä.
Oulujoen kalatiehankkeen arvostelijat löytävät helposti perusteen epäilyilleen: Merikosken lohiportaan kautta on noussut kovin harva lohi, vuonna 2008 vain sata hopeakylkeä.
Nousuhaluttomuus ei ole lohen, vaan sitä istuttavan ihmisen syy. Nykyisin istukkaista suurin osa lasketaan mereen, jolloin ne eivät saa verensä joen kutsua. Jos istutuksia jokeen lisätään, nousukalan määräkin kasvaa, uskovat tutkijat.
Oulujoelle ei kannata rakentaa näennäiskalateitä. Kaikki maailman tieto on käytettävissä, ja sitä on käytettykin. Voimalapatoja on mittailtu koti- ja ulkomaisten asiantuntijoiden silmin ja ratkaisut alkavat olla kasassa.
Kalatie voi toimia. Se toimii esimerkiksi Perämeren vastarannalla, missä Uumajanjoen alimman voimalaitoksen ohitti kalaporrasta pitkin viime vuonna 7 000 lohikalaa. Monessa muussakin Ruotsin valjastetussa joessa nousijamäärät lasketaan tuhansissa.
Oulujoen ja muiden pohjoisten, nykyisten ja tulevien lohijokien vaaliminen on myös merellä kalastavien etu. Oulujokisuulle mereen vuosittain istutettavat 200 000 lohta ovat yhä huonokuntoisempia. Luonnonsmolteista pyyntikoon saavuttaa ainakin kaksin- tai jopa nelinkertainen määrä laitospoikasiin verrattuna.
Lohen palauttaminen on pitkäjänteistä, tutkimuksiin perustuvaa työtä. Tärkeä askel otetaan ensi syksynä, jolloin Oulujokisuun vapakalastajilta ja Merikosken kalatiestä hankitaan siirrettäväksi 40 lohta.
Puolet niistä vapautetaan Utajärven Utosjokeen, puolet Vaalan Kutujokeen. Juuri sivujoet voivat olla Oulujoen lohen lastenkamareita, sillä pääuomassa sopivia kutupaikkoja ei enää juuri ole.
Siirrettävien, radiomerkein varustettujen lohien liikkeitä seurataan. Ennen kaikkea siirroilla kuitenkin yritetään varmistaa, että kalateiden valmistuttua joessa olisi jo vaeltavaa kantaa. Tavoite on kunnianhimoinen ja tulos epävarma, mutta ehdottomasti kokeilun arvoinen.
Oulujoen lohihankkeessa ei kannata puhua saalismääristä pitkään aikaan. Ennen kaikkea kysymys on oikeudenmukaisuudesta. Vuosikymmenet vain sähkön arvolla mitattu joki ja vesistön varren ihmiset ansaitsevat lohensa.
petri.hakkarainen@kaleva.fi