Euroopan unionin johtajat voivat tänään juhlia hetken, kun he kokoontuvat Roomaan muistelemaan historiaa. 25. huhtikuuta vuonna 1957 samassa kaupungissa allekirjoitettiin sopimus Euroopan talousyhteisön perustamisesta.
Tuolloin allekirjoittajamaita oli kuusi. Nyt Roomassa on koolla 27 jäsenvaltioita. Muisteluiden ohella pöydällä on kuitenkin paljon tärkeämpikin tehtävä: unionin tulevaisuus.
Varjot unionin yllä ovat juuri nyt raskaat. Britannia tekee lähtöä. Unionin suhteet naapuri Turkkiin ovat tulehdustilassa. Muutama jäsenmaa, erityisesti Puola ja Unkari, kyseenalaistavat unionin perusarvot ja harrastavat välistävetoja.
Onko kyseessä se kuuluisa uppoava laiva, josta Britannian eron lähtee pian muitakin?
EU:n komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin tuoreessa haastattelulausunnossa on huo-mionarvoinen näkemys. Luxemburgilaisen mukaan Britannian ero tulee osoittamaan nimenomaan sen, että unioniin kannattaa jäädä.
Tapahtumat Brexit-äänestyksen jälkeen viittaavat tähän. Britannian hajoamisen uhka on nyt suurempi kuin EU:n.
Myös taajaan hoettu kansalaisten EU-kriittisyys on ilmiö, jota ei kannata paisutella. Kansalaisten tuki EU:lle on esimerkiksi eurobarometrien mukaan paljon laajempaa kuin julkisesta keskustelusta voisi päätellä.
Myönteisimmin EU:sta ajattelevat nuoret. Kansalaisten tuki realisoitui vastikään Hollannissa, jossa unionin kaatajat hävisivät vaalit.
Suomi liittyi Euroopan unioniin vuoden 1995 alussa. Liittymistä perusteltiin ennen kaikkea taloudella.
Myöhemmin presidentti Mauno Koivisto tunnusti, että kaikkein tärkein syy oli turvallisuus. Iso yhteisö antaa pienelle suojaa.
Tämä näkökohta on Suomelle nyt vähintäänkin yhtä tärkeä kuin parikymmentä vuotta sitten. Siksikin Suomen tavoitteena on oltava unionin nosto nykyisestä lamaantuneesta tilasta.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ilmoitti aiemmin tässä kuussa Suomen tukevan EU:n yhteisen turvallisuuspolitiikan sekä puolustusulottuvuuden kehittämistä. Kaikkiaan hän kertoi kannattavansa ”keskitien linjaa”, jossa yhteistyössä edetään tasatahtia.
Tavoite on kaunis, mutta pidentääkö siihen lukittautuminen vain samaa pysähtyneisyyttä, josta nyt kärsitään? Tähän astikin EU:ssa on edetty eritahtisesti. Osa maista käyttää euroja, osa ei. Osa kuuluu Schengen-sopimuksen piiriin, osa ei.
Eritahtisuus on päinvastoin pitänyt yhdentymisen elossa. Ja ilman liikettä EU uhkaa kaatua.
Bryssel ei tarvitse lisää valtaa näprätäkseen sellaisia pieniä asioita, jotka voidaan hyvin hoitaa kansallisella päätöksenteolla.
Silti Suomen kaltaisen pienen maan etu on kehittää unionin voimaa, tarvittaessa vaikka eritahtisesti.
Euroopan historia ennen EU:ta on riittävä perustelu vahvan unionin olemassaololle. Siitä kannattaa hiukan maksaakin.