Ääni on annettu. Kenenkään on turha enää tyrkyttää itseään. Kiitos ei mainoslippusia ja -lehdyköitä postilaatikkoon. Valinta on tehty yhtä vakaan harkinnan jälkeen kuin aina.
Kiitos lukemattomille vaalikoneille, jotka auttoivat jälleen mielitietyn etsinnässä. Nyt jo ihmettelee, miten pärjättiin ennen internetiä ja vaalikonetta. Pärjättiin kumminkin.
Kun riittävän monella koneella pääsi riittävän lähelle samoja aaltopituuksia, ehdokas alkoi hahmottua. Toki edellyttäen, ettei puoluekanta ollut vallan mahdoton. Se olikin tehdä tepposensa.
Luulisi, että tuosta puoluekirjosta löytyy heittämällä itselle läheinen. Vaan ei.
Äänestäminen käy vaalista toiseen aina vaikeammaksi. Vaikka tällä kertaa täytyy myöntää, että valinta oli aikaisempaa helpompi. Puolueiden näkemykset muutamiin ikään kuin tärkeisiin asioihin olivat onneksi niin kaukana toisistaan, että oli mistä valita. Aina näin ei ole ollut.
Tosin, kun mennään riittävän pitkälle taaksepäin, tullaan aikaan, jolloin ei tuottanut pienintäkään päänvaivaa valita. Itsellä oli selvä maailmankuva: tiesi miten asiat ovat ja varsinkin, miten niiden tulisi olla. Puolueillakin näytti olevan jonkinsorttisia ideologioita, joihin saattoi samaistua tai olla samaistumatta.
Sitten alettiin konsensustella. Puolueet muuttuivat yhdeksi sosiaalidemokraattiskokoomuslaiskeskustalaiseksi mössöksi, joita ei erottanut toisistaan muuten kuin taloudellisen tuen taustajoukkojen perusteella.
Tuolloin syntyi myös tunne, että on ihan sama, ketä ja mitä äänestää. Politiikka ei siitä muuksi muutu kumminkaan.
Nyt railakas vaali-inttely on synnyttänyt tunteen, ettei se olekaan ihan sama. Mistä moinen? Vaikka tuskin tältä istumalta uskoo, että politiikka muuksi muuttuu. Köyhää kansaa kyykytetään jatkossakin ja rikkailla riittää riemua.
Ennen äänestäminen oli miltei pyhä toimitus. Pantiin parasta päälle ja marssittiin vaalipaikalle. Siellä vallitsi sanoin kosketeltavan arvokas tunnelma. Ei puhuttu, ei pukahdettu. Numero oli kirjoitettu etukäteen pienelle paperilapulle. Varmuuden vuoksi.
Nyt on yleistynyt äänestäminen ennakkoon marketissa tai jossain. Toiset jonottavat kaupan kassalle, toiset vaalipömpeliin. Ei siinäkään suuremmin huudella, mutta ympärillä on ajankuvan mukainen markkinameininki.
Tästä on enää lyhyt askel siihen, että äänestämisen voi suorittaa netissä tai pankkiautomaatilla pankin tunnuslukuja käyttäen.
Samalla voi klikata euron hyväntekeväisyyteen, niin ei tarvitse kenenkään olla kerjuulla vaalikopin ovella. Kerjuutahan tuntuvat kaikki nykyään vierastavan.
Samalla voi myös tarkistaa tilinsä saldon ja päätellä, ketä on varaa äänestää.
Tärkeintä ei tietenkään ole se, miten äänestetään, vaan että äänestetään.
Jos ehdokaslistoilta ei löydy puoluetta tai ehdokasta, joka miellyttää ja jolle soisi äänensä sydämensä palosta, voi kääntää asian nurinpäin. Ei annakaan ääntään jonkin puolesta, vaan jotain vastaan.
Ihme on, ellei tämä sytytä. Puolueita kun on joka lähtöön. Ja joka puolueesta löytyy joukko ehdokkaita, joita vastaan voi aina äänestää.
Helpointa on tietysti äänestää oikeistoa vastaa äänestämällä vasemmistoa. Tai keskustalaisia vastaan äänestämällä perussuomalaisia. Tai toisinpäin.
Koska verisimmät taistelut käydään puolueiden jäsenten välillä, kannattaa miettiä sitä vaihtoehtoa, että äänestämällä jotakin itselleen läheisimmän puolueen ehdokasta, äänestää jotain toista saman puolueen ehdokasta vastaan.
Näin saadaan kansan ajattelun syvimmät pohjavirtaukset peilautumaan vaalituloksessa.
Että mitenkö äänestin? Sekä että: puolesta ja ainakin vastaan.