Raatin uusitun stadionin siirtonurmen asennus alkoi maanantaina, koko kenttä tulee viheriöimään viimeistään perjantaina. Oululaisnurmen on tarkoitus olla pelikunnossa ensi keväänä.
"Asentamisen jälkeen nurmi tampataan, sitä kastellaan reilusti, pistetään painoa päälle ja toivotaan, että se alkaa juurtua. Keväällähän tämän työn onnistumisen näkee. On meillä tuohon onneksi takuu", naureskelee Oulun kaupungin liikuntalaitospäällikkö Matti Rautio.
Luonnonnurmi on etenkin pohjoisissa olosuhteissa haasteellinen hoidettava. Yleisurheilun lajisäännösten mukaan se on kuitenkin ainut alustavaihtoehto, moukarin kun pitää upota nurmikkoon. Kaupunki saattoi vain valita siirtonurmen ja siemenestä kasvatettavan nurmen välillä. Joroisista hankitusta ruohomatosta on iloa jo ensi keväänä siinä missä kasvatettava nurmi olisi vasta päästy istuttamaan.
Valinta sopii mainiosti myös nurmen tulevan pääkäyttäjän eli AC Oulun valmentajalle Juha Maliselle, jonka mielestä joukkue on tähän saakka toiminut 1950-luvun olosuhteissa. Keväällä tulee kertahyppäys 2000-luvulle.
"Olosuhteiden muutos on jalkapallossa älyttömän suuri. Kun pohja vaihtuu, pääsemme pelaamaan aktiivisempaa peliä, yleisöllekin Raatti on Castrénia parempi vaihtoehto. Valmentajan paineetkin vähenevät, sillä jos peli on huonoa, yleisö voi katsella komeita maisemia", Malinen tuumaa.
Raatin nurmi tullaan lämmittämään kaukolämmön paluuvedellä, lämmitykseen tarvittavat putket on asennettu nurmen alle jo aikaisemmin. Nurmi tulee olemaan Suomen pohjoisin lämmitettävä siirtonurmi.
"Lämmitettävyys pidentää täkäläistä nurmikautta molemmista päistä", myhäilee liikuntaviraston isännöitsijä Jari Leviäkangas.
Lue lisää keskiviikon Kalevasta.