Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jorma Yypänaho (kok.) ilmoitti tiistaina ilmaisjakelulehti Forum24:ään kirjoittamassaan kolumnissa luopuvansa kunnallispolitiikasta vuoden 2004 lopulla. Yypänaho käyttää termiä "jäädä telakalle".
Niinpä hän ei halua kieltää, etteikö voisi ajatella lähivuosina ehdokkuutta esimerkiksi eduskuntavaaleissa. Palaavathan laivatkin telakalta vesille niin, miksei Yypänahokin palaisi politiikkaan. Ensi kesän europarlamenttivaalien ehdokkuutta Yypänaho ei kuitenkaan havittele. Kunnallisvaalien osaltakin hän jättää auki myöhemmät vuodet, mutta syksyn 2004 kunnallisvaaleissa hän ei ole mukana.
Eduskuntavaalit
voivat kiinnostaa
Osallistumisesta seuraaviin eduskuntavaaleihin Yypänaho toteaa, että se riippuu paljon siitä kysytäänkö ja mikä on sen hetkinen tilanne työrintamalla. "Kunnallispolitiikasta pitää älytä luopua joskus. Elämässä tilanteet vaihtuvat, joten koskaan ei pidä sanoa ei koskaan."
Kunnallispolitiikasta luopuminen ei Yypänahon mukaan liity mitenkään siihen, että hänen nimensä on kytketty Ukkohallaa ja Paljakkaa pyörittäneen ja konkurssiin ajautuneen Hallanvaara Oy:n isoon kavallusjuttuun. Yypänaho oli yhtiön hallituksen jäsen.
"Ilmoitin luopuvani kunnallispolitiikasta juuri nyt siksi, että tässä laukkaa jo mononlaista ehdokaslistalle kyselijää. Heidän ei tarvitse enää vaivautua ja he saavat keskittyä olennaiseen", Yypänaho sanoo.
Yypänahon mukaan Oulun kaupungin johtavilla luottamuspaikoilla oleminen vie jo niin paljon aikaa, ettei ehdi omiin toimitusjohtajan töihin. "Luottamustehtävät ja kaupungin protokollan hoito ovat lisääntyneet viime vuosina valtavasti." Yypänaho on muun muassa ravintola Foxiaa ja Uutta seurahuonetta pyörittävän yhtiön toimitusjohtaja.
Yypänaho vetää Oulun kaupungin 400-vuotisjuhlatoimikuntaa. "Sen toimeksianto päättyy vuoden 2004 lopussa, joten joku muu saa kunnian hoitaa juhlat. Juhlavuosi 2005 olisi tiennyt entisestään hyppyä ja juoksua on muutenkin."
55-vuotias Jorma Yypänaho on toiminut Oulun kunnallispolitiikassa pitkään. Kaupunginvaltuuston jäsen hän on ollut vuodesta 1989, josta lähtien hän on osallistunut myös kaupunginhallituksen työhön. Viimeiset kolme ja puoli vuotta Yypänaho on ollut Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.