Jorma Hynnisen jäyhään olemukseen hiipii elämänkokemuksen mukanaan tuomaa lempeyttä, kun hän Olavinlinnan maisemissa kertoo rujosta hovinarrista Rigoletosta ja hänen tyttärestään Gildasta.
Nimiosa Giuseppe Verdin oopperassa Savonlinnan oopperajuhlilla selvästi koskettaa kaiken nähnyttä laulajaa.
"Koko henkilökohtainen elämän kirjo, kokemukset vuosien varrelta ilman muuta synnyttävät assosiaatioita tätä roolia tehdessä", hän tunnustaa.
Ralf Långbackan uudelleen lämmittämän Rigoleton viimeinen esitys Savonlinnan oopperajuhlilla on 27. heinäkuuta.
"Oopperajuhlien ensi vuoden ohjelmisto näyttää sellaiselta, etten enää edes teoriassa voi olla mukana. Saattaa hyvinkin olla, että sanon tämän Rigoleton myötä jäähyväiset Savonlinnalle", Hynninen vihjaa.
Rigoletto ei ole pikkupoikien osa
Rigoletto-ooppera kertoo muun muassa isänrakkaudesta ja ilosta, mutta myös syvästä surusta, ivasta, vihasta, kostosta ja epätoivosta.
"Näitä tunnetiloja yritän ääneni sävyillä yleisölle välittää. Laulamisessa kaikki lähtee tekstistä ja sen sisällön ymmärtämisestä, koko tarinasta. Samalta pohjalta, miltä säveltäjäkin on toiminut", Hynninen määrittelee.
Edellisen kerran Hynninen esiintyi Rigolettona Edinburghin festivaalilla 1987. Sen jälkeen osa ei ole sattunut eteen.
"Rigoletto on ilman muuta eräänlainen karakterirooli, ei mikään sankaribaritonin tai lyyrisen baritonin tehtävä. Se kysyy teknistä ja näyttämöllistä kokemusta, mutta myös kestävyyttä. Verdi on säveltänyt oopperan ensimmäisen puoliskon korkeaan äänialaan, mikä vaatii laajaa äänenkäyttömahdollisuutta. Kyseessä ei ole pikkupoikien osa ollenkaan."
"Karakteri ei kuitenkaan tarkoita sitä, että laulaa huonommin. Ikä on minulle tuonut mukanaan sen, että voin käyttää ääntä vapaammin ja karakterisoidummin. Ääneni kestää tämän käsittelyn."
Pilkattu ja päähänpotkittu hovinarri aiheuttaa oopperan lopussa itselleen täydellisen katastrofin tapattamalla kostonhimossaan oman tyttärensä.
Hynninen on tässä omalla alallaan. Hän on ennenkin joutunut tekemisiin synkkien veritekojen kanssa, muun muassa Aulis Salllisen Kullervon päähenkilönä.
"Kyllä minä mielelläni niitä rooleja esitän. Oli hienoa päästä laulamaan esimerkiksi Verdin Otellon Jago Långbackan ohjauksessa Tampereella 2005. Myös sen roolin olin tehnyt nuorempana, enkä silloin tuntenut sitä omakseni. Yhtäkkiä eläkevuosina se tuntui hirveän hyvältä."
Usko Viitanen on unohtumaton
Rigoletto-muistot kuljettavat Hynnisen yli kolmenkymmenen vuoden taakse Bulevardin oopperataloon, missä samaa osaa esitti legendaarinen baritoni Usko Viitanen (1928-2005).
Hänen tulkintaansa Verdin vanhasta kyttyräselästä pidettiin etenkin näyttämöllisesti ylittämättömänä.
Mikäli Viitanen 1970-luvun lopulla olisi vielä äänellisesti ollut samaa tasoa, maailman kaikkien oopperatalojen portit olisivat olleet hänelle auki.
"Usko hallitsi tämän roolin. Hänellä oli oikeantyyppinen ääni Rigoletoksi ja erittäin vaikuttava karakterihahmo. Tulin vuonna 1969 Suomen Kansallisoopperaan stipendiaatiksi, ja vakituisen kiinnityksen sain 1970. Rigoletot pyörivät oopperassa juuri silloin", Hynninen muistelee.
"Onneksi Uskoltakin on nyt tullut nauhoitteita julki. Hän ylipäätään väritti lauluaan hyvin persoonallisesti. Ote oli tehokas. Minun ensimmäiset kokemukseni oopperassa tapahtuivat samassa produktiossa Uskon kanssa. Pajazzo oli debyyttioopperani. Usko lauloi siinä Toniota."
Vuonna 1984 Hynninen nimitettiin Kansallisoopperan johtajaksi. Hän olisi halunnut Viitasen vielä takaisin töihin. "En tule!" kuului aina puhelimen toisesta päästä ennen kuin Hynninen oli edes ehtinyt esitellä asiansa.
"Usko lopetti laulamisen ihan kokonaan eläkkeelle lähtemisensä jälkeen."
Hynninen ei tämänhetkisestä yhtymäkohdasta huolimatta pidä Viitasta laulullisena esikuvanaan: "Tullessani Kansallisoopperaan teimme osittain myös samoja rooleja, mutta minun tieni lähti sitten toiseen suuntaan."
Kukaan ei
laula ikuisesti
Hynnisellä on nyt ikää 67 vuotta. Hän tietää hyvin, ettei voi jatkaa loputtomiin.
"Tietysti nämä ovat minulle viimeisiä vuosia, se on ihan selvää. Mutta olen itsekin ollut yllättynyt siitä, että kun 2003 vapauduin muista tehtävistä, minulla alkoi vielä uusi laulajanura. Eläkkeelle jääminen paransi keskittymismahdollisuuksiani."
Laulaminen on entistä helpompaa. Äänen väri ja monet muutkin asiat ovat eri kuosissa.
"Nuorena olin omasta mielestäni lapsellisen tuntuinen tenoribaritoni. Vuosien mittaan ääneni yleisväri on muuttunut tummemmaksi, vaikka korkeat äänet edelleen ovat samat kuin silloin. Alarekisterini on vahvistunut. Väritän sanottavaani hiukan eri tavalla, ehkä siksi, että ymmärrän vähän enemmän."
Seuraavaksi Jorma Hynninen on elokuussa mukana Helsingin Juhlaviikoilla Veli-Matti Puumalan uudessa oopperassa Anna Liisa. "Näyttelen siinä, kuinkas ollakaan, pahaa ja ymmärtämätöntä isää", hän nauraa.
Giuseppe Verdin Rigoletto Savonlinnan oopperajuhlilla vielä 9.7., 11.7., 17.7., 23.7. ja 26.7.