Luonnottomassa elementissä tehdyt harjoitteet ovat pitkään kiehtoneet liikkujia: sukset vietiin veteen, vene tuotiin kuiville soutulaitteena, juoksumatot upotettiin vesitankkeihin ja step-laudatkin sukelsivat pohjaan jokunen vuosi takaperin. Nykyisin uimareiden seassa näkyy jo polkupyöriäkin.
Hydrospinning, vedessä tapahtuva pyöräily, upposi suomalaisiin uimahalleihin vuosi sitten. Toistaiseksi lajia voi harrastaa vain muutamissa uimahalleissa Etelä-Suomessa.
Hydrospinningissä ei suinkaan vedellä altaassa fillarilla ristiin rastiin, vaan menopeli pysyy paikoillaan kuten kuntopyörä.
Hydrospinning muistuttaa perusteemaltaan kuntosaleilla jo pitkään harjoitettua spinningiä. Tunti koostuu lämmittelystä, aerobisesta osuudesta, lihaskuntotreenistä, sekä loppujäähdyttelystä ja venyttelystä. Elementtinä vesi asettaa omat rajoituksensa, mutta toisaalta myös tarjoaa aivan uusia ulottuvuuksia.
Hydrospinningiin ei käy mikä tahansa vanha munamankeli, vaan lajia varten on kehitetty oma laitteensa, Hydrorider. Hydrorider on valmistettu ruostumattomasta teräksestä, eikä sen osissa tarvita liukasteena öljyä.
Uimahalleilla on lajiin sopivia lipokkaita sekä räpylämäisiä hanskoja, jotka lisäävät veden vastusta käsiliikkeitä tehtäessä. Testihallissa, Mäkelänrinteen uintikeskuksessa Helsingissä, vasempaan jalkaan löytyy sopivankokoinen töppönen, oikeaan saa kelvata pari numeroa liian iso.
Pyörä säädetään ajurinsa mittoihin jo maalla. Penkki on oikealla korkeudella, kun satula on suoliluun harjun kohdalla. Tangon ja penkin etunupin etäisyys tulee olla kyynärän verran, tanko nostetaan polvitason yläpuolelle, ettei lumpio hakkaa siihen poljettaessa.
Vesipyörässä on kolme vastustasoa. Vastuksen saa aikaan keskiössä oleva nelihaarainen siipiratas: mitä pidemmäksi siipirattaan varret säädetään, sen kovempi on vastus. Myös vastus säädetään jo altaan reunalla, sitä ei voi altaassa muuttaa.
Polkimissa on maasto- ja kilpapyörien tapaan muoviset kaukalot, joihin jalat työnnetään. Poljettaessa jaloilla voi siis sekä painaa alas, että nostaa poljinta ylös, jolloin reiden takaosat saavat hyvää harjoitusta.
Ohjaaja jyräyttää treenimusiikin päälle ja hihkaisee mikrofoniin. Kädet laitetaan kakkosasentoon tangolle, eli kutakuinkin normaaliin ajoasentoon. Polkeminen alkaa.
Sopivalla vauhdilla poljettaessa vesi vatvoo mukavasti jalkalihaksia. Terapeuttinen vaikutus on havaittavissa seuraavana päivänä: vaikka edellisestä liikuntasuorituksesta on häpeällisen kauan aikaa, ei missään kolota.
Altaan reunalla ohjaaja Pia Mansikka huomaa, että aloittelijan takalisto vatkaa liukkaalla penkillä puolelta toiselle kuin käkikellon heiluri. "Keskivartalo tiukkana", Mansikka kannustaa.
Kiihdytysvaiheessa reidet joutuvat jo koville, mutta vesi vatvoo, eikä lihaksia polttele ilkeästi.
Sykettä nostattava osuus koostuu polkemisesta istuen ja seisten. Kun suunta vaihtuu taaksepäin polkemiseksi, tekevät jalat samanmoisen tenän kuin kävellessä pysähtyneitä liukuportaita alas: liike ei ole motorisesti vaativa, mutta raajat eivät tahdo totella.
Liian iso jalkine tuottaa ongelmia ja oikea jalka yrittää livetä jatkuvasti pidikkeestään. Tunnin jälkeen Mansikka sanoo, että ongelma on yleinen aloittelijoilla. Jalkaterät pysyvät kuulemma hollillaan kun muistaa käyttää jalkalihaksia.
Ylävartalon lihaksia treenataan spinningissä kuten normaalissa allasjumpassa. Veden vastuksen lisäksi kiusana voidaan käyttää vesipainoja tai kuminauhoja.
Oulun alueen uimahalleissa vesispinningiä ei voi vielä harrastaa. Mutta muita vesiliikuntamuotoja löytyy muun muassa vesijumpasta, hydrobicistä ja vesijuoksusta. Lajia odotellessa ehta korvike hydrospinnigille on riski aamupyöräily auraamattomalla pyörätiellä. Ja taatusti kalorit höyryyntyvät.