Kirjoittajista Matti Leppäranta on Helsingin yliopiston geofysiikan professori, Kai Myrberg Merentutkimuslaitoksen dosentti ja Harri Kuosa Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellisen aseman professori.
Itämeri on Atlantin valtamereen kuuluva matala murtovesiallas. Sen keskisyvyys on vain 54 metriä, kun taas Atlantin keskisyvyys on peräti 3 700 metriä.
Itämeren vesi on vähäsuolaista murtovettä, keskisuolaisuudeltaan vain viidesosa valtamerten suolaisuudesta. Maailmassa on kolme merkittävää murtovesiallasta: Itämeri, Musta meri ja Chesapeakenlahti, joka sijaitsee Yhdysvaltain itärannikolla.
Itämeren pohjoisin allas on Perämeri. Yhdessä litrassa Perämeren vettä on 3-4 grammaa suolaa, melko laihaa vielä soppaliemeksi. Lisäksi vesi on liian vähäsuolainen ympäristö suurimmalle osalle Itämeren merilajeja.
Perämerellä korostuu Itämeren järvimäisyys, mutta muun muassa monet mikroskooppiset merilevät kasvavat Perämerelläkin tuoden merellisiä piirteitä ekosysteemiin.
Perämeri on Itämeren kylmin allas. Talvella kylmää ilmaa työntyy pohjoisesta sen ylle ja luo otolliset olot jääpeitteen syntymiseen.
Perämeri jäätyy kauttaaltaan joka talvi, ja jää kasvaa leutoinakin talvina puolimetriseksi Oulun edustalla. Paksuimmillaan rannikon kiintojää on ollut 122 senttiä, Tornion edustalla vuonna 1985.
Ajojään puristuksessa teleistä kasautuu ahtojääröykkiöitä, jotka ovat vahvimmillaan olleet 20-30 metriä paksuja. Rantalinjaan ja matalikoille muodostuvat röykkiöt ankkuroituvat meren pohjaan ja muodostavat korkeita maisemallisia elementtejä. Tiettävästi korkeimpia ranta-ahtojäitä on ollut Hailuodon edustalla.
Keskimäärin Perämeri on jäätynyt 19. tammikuuta, tänä talvena Merenkurkku umpeutui 30.1. ja viikkoa myöhemmin jää kattoi koko Perämeren, normaalia myöhemmin mutta ei kuitenkaan epätavallisen myöhään.
Monet muistanevat leudot talvet 1990-luvun alussa ja sitä ennen 1970-luvun alussa. Talvella 1992 Perämeri jäätyikin vasta 20. helmikuuta eikä Pohjanlahdella jääpeite ulottunut koko talvena edes niin laajalle kuin missä se jo nyt on.
Viimeiset jäät lähtevät Perämereltä keskimäärin toukokuun lopulla, mutta kylminä vuosina ahtojääröykkiöiden jäänteitä löytyy vielä pitkälle kesäkuulle. Myöhäisin havainto jäistä on 17. heinäkuuta nälkävuonna 1867. Pitkä jääpeitteinen aika merkitsee myös muuta Itämerta huomattavasti lyhyempää kasvukautta.
Nykyisin puhutaan paljon ihmisen toiminnan maapallolle aiheuttamista ongelmista. Tämä voi merkitä ilmaston lämpenemistä, jonka vaikutus Perämereen olisi näkyvillä jo tällä vuosisadalla. Ympäristönmuutos näkyy jo nyt meren rehevöitymisenä sekä haitallisten aineiden lisääntymisenä kuten raskasmetallin kertymisenä kaloihin.
Eri menetelmillä tehtyjen arvioiden mukaan ilman keskilämpötila voi vuonna 2100 olla 0-6 astetta nykyistä korkeampi. Jos ilma lämpenee merkittävästi, näkyy se Perämeren alueella lähinnä lyhentyneinä jäätalvina ja hieman lämmenneinä kesinä. Valtamerten pinnankorkeuden nousu ei maannousun takia tunnu.
Suurin vaikutus ja samalla ongelma lienee Itämeren voimakkaampi rehevöityminen lämpenemisen vaikutuksesta johtuen muun muassa ravinteiden suuremmasta huuhtoumasta roudattomasta maasta. Ja rehevöityminen on joka tapauksessa ongelma, lämpeni ilmasto sitten tai ei, ja sen estämiseksi on myös tarpeen toimia, jotta kaunis meremme säilyisi.
Seuraava geologinen mullistus tapahtuu noin tuhannen vuoden kuluttua, kun maankohoamisen ansiosta Perämeri umpeutuu järveksi. Silloin se on Euroopan suurin järvi.