Rovaniemen kaupungin turvallisuussuunnitelmassa lapsille ja nuorille asetetut kotiintuloajat ovat osoittautuneet poliisin ja seurakunnan nuoriso-ohjaajan mielestä onnistuneiksi. Suositukset kotiintuloajoista asetettiin kolme vuotta sitten, kun huolestuttiin lasten ja varhaisnuorten vetelehtimisestä yöaikaan kaupungin keskustassa.
Humaltuneiden nuorten oleskelu Sampo-aukiolla on vähentynyt, mutta tilanne elää koko ajan. Nuorten pelastaminen kadulta on jatkuvaa ja pitkäjänteistä vanhempien, poliisien, opettajien ja nuorisotyöntekijöiden yhteistyötä.
Ala-asteikäisten tulee olla kotona kello 20:een mennessä. Yläasteikäiset saavat olla kaksi tuntia myöhempään, ja ysiluokkalaisilla on perjantaisin ja lauantaisin oikeus olla ulkona keskiyöhön saakka. Jos kotiintuloaikoja valvova poliisi näkee humalaisen nuoren kadulla, hänet toimitetaan poliisiasemalle ja otetaan yhteys vanhempiin. Asiaan puututaan heti sosiaalityöntekijän puhuttaessa molempia tapahtumaa seuraavana aamuna.
Kun lasten ja nuorten myöhäisen kotiintulon valvontaan on vihdoinkin saatu parannusta, sen pitäisi olla kaikille hyvä asia. Siksi onkin täysin käsittämätöntä, että lastensuojelujärjestöt, Mannerheimin lastensuojeluliitto ja Pelastakaa lapset -järjestö suhtautuvat varauksellisesti kuntien asettamiin kotiintuloaikoihin. Ne edellyttävät yhteiskunnan tukevan vanhempia muulla tavoin. Lastensuojelujärjestöjen edustajien mielestä kuntien ei tulisi asettaa kotiintuloaikoja vaan se olisi vanhempien tehtävä.
Lastensuojelujärjestöt ovat täysin oikeassa siinä, että lasten kasvatus on aina ja ensisijaisesti vanhempien tehtävä. Kasvatukseen kuuluu rajojen asettaminen lapsille ja nuorille ja huolenpito myös heidän vapaa-ajanvietostaan. Kaikilla vanhemmilla ei ole kuitenkaan aina lapsiinsa riittävästi vaikutusvaltaa, jolloin lapsi ja nuori saattaa kaveriporukassa ajelehtia huonoille teille.
Murrosiän melskeessä olevan nuoren kanssa vanhemmat saattavat uupua, vaikka kuinka rakastaisivat lastansa ja haluaisivat hänen parastansa. Tällaisissa tilanteissa kunnan viranomaisten vanhemmille antamassa tuessa, suosituksissa ja ohjauksessa ei pitäisi olla mitään arveluttavaa, päinvastoin. Pikemminkin pitäisi arvostella sitä, miksei asioihin puututa, jos nähdään, että jossakin asiassa kuljetaan tuhon tietä.
Mannerheimin lastensuojeluliiton ja Pelastakaa lapset -järjestön olettaisi toimivan lasten ja nuorten puolesta. Varauksellinen suhtautuminen kunnissa asetettuihin kotiintulorajoihin kertoo kuitenkin jostain muusta. Ovatko lastensuojelujärjestöt tehneet oman osuutensa nuorten pelastamiseksi kadulta vai mistä varauksellisuus johtuu? Ovatko kotiintuloaikoja suositelleet kunnat toimimassa nyt alueella, jota lastensuojelunjärjestöt mahdollisesti pitävät omana kenttänään?
Rovaniemen lisäksi monet kunnat ovat asettaneet lapsille ja nuorille kotiintuloajat, jotka tietenkin ovat vain suosituksia. Rovaniemellä saadut hyvät kokemukset ovat hyödynnettävissä monissa muissakin kaupungeissa.
Kotiintuloajan asettaminen ja keskustelu siitä ovat havahduttaneet vanhemmat monilla paikkakunnilla sopimaan pelisäännöistä luokkakohtaisesti, vaikka kunta ei ole suositusta antanutkaan. Yhteisten sopimusten tiedetään antavan tukea erityisesti niille vanhemmille, joilla on vaikeuksia asettaa lapsilleen turvallisia rajoja ja valvoa niiden noudattamista.
Tärkeätä on, että toimitaan nuorten hyväksi. Ei se, kuka tai mikä sen tekee.