Suomalaiset ovat parin viime viikon aikana nähneet miehen, joka esiintyy julkisuudessa vielä harvemmin kuin Suojelupoliisin päällikkö. Tämä mies on valtioneuvoston oikeuskansleri Jaakko Jonkka, 57.
Virkamiehen perikuvan oloinen Jonkka nousi otsikoihin pyytämällä perustuslakivaliokuntaa selvittämään, tulisiko ex-pääministeri Matti Vanhasen Nuorisosäätiöltä saamasta vaalituesta aloittaa esitutkinta.
Joku voi muistaa Jonkan vuodelta 1993, jolloin hän toimi eduskunnan oikeusasiamiehen Jacob Södermanin avustajana, kun tämä syytti kauppa- ja teollisuusministeri Kauko Juhantaloa valtakunnanoikeudessa ns. koplausjutussa.
Tuleva Vanhas-päätös voi osoittautua vaalirahakohun saranakohdaksi. Jos esitutkintaa ei aloiteta, korkeimmat laineet voivat alkaa tasoittua, vaikka viranomaistutkimukset jatkuvat ja oikeusjuttuja varmasti tulee.
Jos esitutkinta taas aloitetaan, jupakka nousee aivan uudelle vakavuustasolle. Merisalot, Tiurat, Kaikkoset ja kumppanit ovat pikkupottuja sen rinnalla, että entinen pääministeri joutuisi Säätytalolle valtakunnanoikeuden eteen.
Jonkan vuoden päivät laatima 15-sivuinen Vanhas-päätös on painava juridis-poliittinen asiakirja. Vaikka oikeuskansleri onkin ylin lainvalvoja, ei ole ihan pikkujuttu kovistella tasavallan entistä toimitusjohtajaa.
Jo esitutkinta saati joutuminen valtakunnanoikeuteen, ja kahta kauheammin tuomio, olisi nöyryyttävä loppulausunto seitsenvuotisesta pääministeriputkesta. Vanhasella on pelissä myös työpaikka Perheyritysten liiton toimitusjohtajana.
Tiukat paikat on valiokunnallakin. Vanhas-tapaus on tärkeämpi kuin yksikään aiemmin valiokunnassa ollut, ministerien virkatointen laillisuutta käsitellyt juttu. Lisäksi tapaus osuu herkimpään mahdolliseen hetkeen eli vaalitaistelun kynnykselle.
Vanhasen puolustustaktiikassa huomio kiinnittyy hänen ristiriitaisiin lausuntoihinsa.
Tuoreeltaan Vanhanen sanoi, ettei hän hoksannut jäävätä itseään. Viime viikolla Vanhanen sanoi jo, ettei hän ollut mielestään jäävi. Selitykset ovat vähintäänkin ristiriitaisia.
Vanhanen kertoi tehneensä vastineensa perustuslakivaliokunnalle ilman juristin apua. Panokset jutussa ovat niin kovat, että menettelyä sietää ihmetellä.
Jonkkaa on moitittu siitä, että hän olisi voinut päättää itsekin esitutkinnan aloittamisesta. Lakipykälät ovat kuitenkin selvät: valta tutkinnan aloittamisesta kuuluu perustuslakivaliokunnalle.
Lisäksi on aprikoitu, olisiko Jonkka voinut estää Vanhasta tekemästä kuuluisaa kolmen sekunnin virhettä. Tällaisen järkeilyn mukaan Jonkka antoi Vanhasen osallistua RAY-päätöksentekoon, vaikka vaalirahakeskustelua oli käyty jo pitkään.
Perustelu ei pidä vettä. Jonkan olisi pitänyt olla melkoinen selvänäkijä, jotta hän olisi tajunnut soittaa hälytyskelloa ajoissa ja kehottaa Vanhasta jääväämään itsensä.
Jutussa on nimittäin eniten kysymys 23 360 euron vaalituesta, jolla Nuorisosäätiö osallistui Vanhasen presidentinvaalikampanjakassaan 2005 ja 2006. Jonkan olisi pitänyt hoksauttaa Vanhasta mahdollisesta jääviydestä nähtävästi jo viimeistään 2006 eli yli kaksi vuotta ennen kuin koko vaalirahasopasta oli tietoakaan.
Vanhasen pääministerikauden viimeinen RAY-päätös tehtiin 29. tammikuuta 2009. Jonkka olisi ollut melkoinen fakiiri, jos hän olisi huomannut Vanhasen mahdollisen jääviyden edes tuolloin. Syy on selvä: Nuorisosäätiötä koskeva vaalirahakeskustelu alkoi vasta syyskuussa 2009, eli puoli vuotta viimeistä nuijan paukahdusta myöhemmin. Ministerin on sitä paitsi lain mukaan tutkittava itse, onko hän jäävi vai ei.
Vanhanen saattoi aivan hyvin toimia hyvässä uskossa. Nyt ratkotaan sitä, voiko Vanhanen joutua vastuuseen maan tavan toteuttamisesta vai ei. Valiokunta ottaa tavallaan kantaa paitsi tapaus Vanhaseen myös maan tapaan kokonaisuudessaan.
Teki valiokunta miten päin vain, molemmilla ratkaisulla on suuri merkitys ja jälkipuhetta piisaa.