Kirjoittaja on Suomen Pankin rahapolitiikka- ja tutkimusosaston osastopäällikkö.
Useimmat meistä tuntevat sadun, jossa lapsia varoitetaan, että susi tulee. Kun varoitusta on toistettu riittävän usein, eikä mitään pahaa tapahdu, varoitukset unohtuvat. Jonakin päivänä susi tuleekin.
Moni asiantuntija on jo pitkään ennustanut, että susi vaanii Yhdysvaltain talouskehitystä. Syynä siihen on nopeasti paisuva vaihtotaseen vaje ja hälyttävästi kasvava valtionvelka.
Tavallisesti kansainväliset sijoittajat ja lainanantajat kiinnittävät ensimmäiseksi huomiota siihen, kuinka suuria ovat vaihtotaseen vaje, ulkomainen velka ja kuinka nopeasti valtio velkaantuu. Kasvavat alijäämät paljastavat, että maahan liittyvä sijoitusriski oli kasvamassa. Kun riski kasvaa, sijoitukset maahan vähenevät tai ainakin niiltä vaaditaan suurempi tuotto.
Yleensä tällaiset maat ovat löytyneet kehitysmaiden joukosta. Latinalaisen Amerikan maat olivat hyviä esimerkkejä. Ne ovat toistuvasti törmänneet valuuttakriiseihin.
Aikanaan Suomi ja Kaakkois-Aasian maat kohtasivat saman tilanteen, vaikka niiden valtiontalous olikin kunnossa. Ulkomaisen velkaantumisen vauhti vaan oli liian kova. Susi tuli, niin kuin oli ennustettu.
Vaihtotaseen alijäämä Yhdysvalloissa ylittää tänä vuonna kuusi prosenttia ja ulkomaiset velat lähentelevät sataa prosenttia bruttokansantuotteesta.
Ulkomaiset velat ylittävät ulkomaiset saamiset kolmanneksella. Perinteisten riskimittarien perusteella maa pitäisi panna vähintäänkin tarkkailulistalle.
Tästä huolimatta markkinat eivät ole olleet moksiskaan. Kysymys ei ole siitä, että pahenevat vajeet olisivat jääneet huomaamatta.
Jo kolmen vuoden ajan on kuultu ennustuksia, joissa susi tulee ja ajaa Yhdysvallat pakkosopeutukseen. Silloin dollari romahtaa, korot nousevat, ja maa ajautuu pahaan taantumaan, joka hyydyttää maailmantaloudenkin.
Kauhuskenaarioilta on alkanut mennä uskottavuus. Mitään merkkejä ei ole siitä, että näin olisi tapahtumassa. Sudesta ei ole tehty havaintoja.
Yhdysvaltain talouden epätasapainoon on tarjottu kahdenlaisia selityksiä. Syitä on haettu sekä maan sisältä että sen ulkopuolelta. Sisäisiin syihin vetoavat pitävät vaihtotaseen alijäämän syinä presidentti Bushin veronalennuksia ja valtion menojen lisäyksiä sekä kotitalouksien hulvatonta kulutusta ja velkaantumista.
Ulkoisiin syihin vetoavat taas kiinnittävät huomiota, että muualla maailmassa säästetään liikaa ja investoidaan liian vähän. Jonnekin nämä säästöylijäämät on sijoitettava. Nyt ne kulkeutuvat Yhdysvaltoihin joko suoraan tai mutkan kautta.
Ulkomaalaisten säästöylijäämät olivat vuosikymmenen vaihteessa rahoittamassa Yhdysvaltain teknologiabuumia. Samalla ne nostivat osakehintoja, mikä innosti amerikkalaisia kuluttamaan. Sen jälkeen sijoitukset ovat tulleet Aasian maiden keskuspankeista ja öljyntuottajamaista. Nyt ne ovat nostaneet asuntohintoja Yhdysvalloissa, mikä on innostanut amerikkalaisia velkaantumaan.
Talouspoliittiset johtopäätökset riippuvat siitä, kumman tulkinnan puolelle kallistuu. Jos syynä on Bushin budjettipolitiikka ja amerikkalaisten kotitalouksien velkaantumishalukkuus, silloin näille pitäisi tehdä jotakin.
Toisin sanoen budjettipolitiikkaa tulisi kiristää ja säästämistä lisätä. Muussa tapauksessa aasialaisten keskuspankkien, öljyntuottajamaiden ja muiden ulkomaalaisten kiinnostus ostaa USA:n valtionpapereita saattaa lopahtaa, jolloin pakkosopeutus on edessä. Susi tulee.
Jälkimmäisessä tapauksessa johtopäätös on toisenlainen. Vaihtotaseen alijäämä alkaa supistua, mikäli investoinnit ja kulutus muualla maailmassa alkavat kasvaa. Tällöin sopeutuminen voi tapahtua hallitusti ilman, että maailmantalouden kasvu vaarantuisi.
Globaaliselta kannalta katsottuna säästämisen lisääminen Yhdysvalloissa vain pahentaisi säästämisen ja investointien epätasapainoa ja alentaisi globaalista kasvua. Tämän tulkinnan mukaan Yhdysvaltain vaihtotaseen alijäämä voi pysyä suurena ja ulkomainen velka kasvaa vielä pitkään ilman, että siitä tarvitsisi olla huolestunut. Susi ei tule.
Nykyinen tilanne on kieltämättä kummallinen. Aivan poikkeuksellista on se, että maailman rikkain maa, Yhdysvallat, on pahasti velkaantunut ulkomaille. Kummallista on se, että Yhdysvaltain vaihtotaseen rahoitus tulee suureksi osaksi kehitysmaista. Luontevampaa luulisi olevan se, että rikkaat maat säästävät ja rahoittavat köyhempien maiden investointeja ja kasvua.
Tällaista ei ole ennen koettu. Siksi on ymmärrettävää, että tilanteelle etsitään hyvinkin erilaisia selityksiä ja että näille selityksille löytyy järkeenkäypiä perusteluja. Pitkät reaalikorot ovat muutaman vuoden ajan olleet historiallisesti poikkeuksellisen matalia. Se puhuu säästämisylijäämäselityksen puolesta.
Markkinoiden rauhallisuus viitaa siihen, että susipelko on häipynyt. Toisaalta markkinat ovat ennenkin muuttaneet käsitystään nopeasti ja rajusti.
Varovaisuuteen taipuvaisena, uskon itse vielä siihen, että susi liikkuu lähistöllä. Siksi on hyvä pysyä valppaana.