Kun julkinen rahoitus hyytyy, valtio vyöryttää vastuuta kuntien niskaan ja vaatii tiukempaa menokuria. Vaihtoehtoja on kaksi: kuntien on karsittava menojaan tai valtion leikattava sellaisia kuluja, jotka ovat poliittisesti mahdollisia, kuten kuntien valtionosuuksia, lapsilisiä, toimeentulotukia ja kansaneläkkeitä.
Hallitus on ilmoittanut, ettei valtiolta tule leikkauslistoja. Nyt joutuvat kunnat ottamaan leikkurin käteensä omin nokkinensa. Jokainen kunta päättää itse, mistä leikataan ja samalla arvojärjestyksen. Hyvinvointipolitiikka hajautuu.
Kunnilla on kaksi mahdollisuutta. Ne joko käyttävät juustohöylää tai karsivat palveluja yksityisiltä palveluntuottajilta.
Kuntaliitto varoittaa höyläämästä. Se toivoo kuntien arvioivan uudelleen taloussuunnitelmansa. Budjetit on revittävä auki ja joka kivi käännettävä. Edellisen laman aikaan juustohöylättiin vähän joka paikasta miettimättä kokonaisuutta. Loppupeleissä se pelkästään lisäsi kustannuksia.
Kun on pakko tehdä jotakin nopeasti, niin kunnissa käydään kiinni henkilöstömenoihin. Lomarahojen vaihto vapaisiin ja lomautukset ovat myös kuntaliiton hätäsuosituslistalla.
Selvää on, että kuntien on suunniteltava palvelujärjestelmiään uusiksi, kun pelivaraa on vähemmän. Musta pekka jää pakostakin jonkun käteen. Palvelujen osto ulkoa on automaattisesti karsintalistalla.
Lopulta leikkuri osuu palvelun käyttäjiin. Lakiin perustuvat palvelut on pakko hoitaa. Jotkut ryhmät ovat kuitenkin heikommin lailla suojattuja. Harva nousee barrikadeille, jos alkoholistien, narkkarien tai mielenterveyspotilaiden hoidosta vähennetään resursseja.
Laki ei myöskään velvoita ylläpitämään suurta määrää kalliita palveluja kuten vieroitusta tai kuntoutusta. Niitäkin voidaan harventaa ja jonotusaikoja pidentää. Monia palveluja "sopeutetaan", "aktivoidaan" ja "kannustetaan" uuteen asentoon.
Hallituksen politiikkariihen ohjelmassa muokataan hyvinvointipalveluja rankalla kädellä. Uudessa kasvustrategiassa otetaan käyttöön palvelusetelit, tuottavuusohjelmat ja uudet työnjaot.
Palvelusetelillä voidaan ostaa palveluja yksityisiltä palvelun tuottajilta. Kunta päättää itse, ottaako se palvelusetelin käyttöön ja määrää sen arvosta. Asiakkaalla on myös mahdollisuus kieltäytyä palvelusetelistä, jolloin kunta on velvollinen järjestämään palvelun muuten.
Palveluseteli herättää epäilyjä eduskunnassa. Risikon esityksessä setelin omavastuun määrää ei säädellä. Käyttämällä ylimääräistä rahaa palvelusetelin päälle asiakas voi hankkia kalliimpaakin palvelua. Moni pelkää, että kansa jaetaan kahteen kastiin: varakkaat voivat setelin avulla hankkia tuetuilta yrityksiltä palveluita, mutta köyhät jäävät asiakkaiksi terveyskeskuksiin.
Kuntien palveluntuotantoa vaikeuttaa paitsi verotulojen ehtyminen niin kasvava eläköityminen. Seuraavan viidentoista vuoden aikana kunnista jää eläkkeelle joka vuosi 15 000 työntekijää. Sen nettovaikutus on 4 000 uutta vuodessa.
Vaikka yksityiset palvelujen tuottajat voisivat helpottaa tilannetta, niin kunnissa vastustetaan ankarasti palvelujen ulkoistamista. Kunnat pelkäävät, että kuntien eläkekassa tyhjenee, kun oma henkilöstö vähenee ja eläkkeiden maksupohja kutistuu. Huoli ei ole aivan aiheeton varsinkaan, kun Kuntien eläkevakuutus menetti riskisijoituksissaan eläkerahoja 4 miljardia euroa.
**
Erikoiskoulut ovat muodissa jo ekaluokalta lähtien isommissa kaupungeissa. Pääsykokeissa reputtaneet otetaan ilolla vastaan lähikouluihin, joissa kärsitään suorastaan oppilaskadosta.