
Joku viritti potentiaalisesti hengenvaaraa aiheuttavan ohuen narun Kuivasjärveä kiertävän pyörä- ja kävelytien poikki ilmeisesti tiistaina illansuussa.
Naruansan havaitsi tiellä illalla kello 19 aikaan liikkunut 14-vuotias poika, joka repi langan pois sen huomattuaan. Naruansa sijaitsi järven luoteisrannan puolella.
Naru kulki arviolta 15 sentin korkeudella tien jäisestä pinnasta.
Pojan äiti kertoo Kalevalle, että naru oli mahdollisesti pakettinarun tyyppistä ohutta mutta lujaa, väriltään vaaleaa narua.
Se oli kiinnitetty pojan kertoman mukaan tiukasti tienpenkkaan ja risukkoon molemmin puolin väylää.
Poliisin johtokeskuksesta kerrottiin aamupäivällä, että tapauksesta ei toistaiseksi ole tehty rikosilmoitusta.
Poliisin arvion mukaan jo pelkästään vaaraa aiheuttavan narun viritys tielle voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön.
Nimike voisi olla esimerkiksi liikenneturvallisuuden vaarantaminen tai vaaran aiheuttaminen.
– Ei olisi itselle tullut mieleenkään, että joku voisi tällaista tehdä. Sanoinkin pojalle, että hän toimi hyvin purkaessaan narun, äiti sanoo.
Suomessa on vuosien mittaan uutisoitu tapauksista, joissa vastaavat viritelmät ovat johtaneet vakaviinkin seurauksiin.