Kaleva julkaisee yhteistyössä Lännen Median ja Arvokeskustelijat ry:n kanssa sarjan puheenvuoroja suomalaisesta työstä ja toimeliaisuudesta.
Aloitetaanpa perusasioista. Suomalaista työtä on pakko lisätä, jos haluamme pitää kiinni hyvinvoinnistamme. Kannattava yrittäjyys ja sen tarjoama työ ovat hyvinvoinnin perusta. Nykytasollaan työllisyys, tehdyn työn määrä Suomessa, suomalaisen työn kilpailukyky ja tuottavuus sekä sen kysyntä kansainvälisillä markkinoilla eivät riitä ylläpitämään nykyisen tasoista hyvinvointimme.
Kotimarkkinoillakin olisi lisää työtä tehtäväksi. Työn teettäminen maksaa enemmän kuin siitä ollaan markkinoilla valmiita maksamaan.
Tilanne Suomessa on nyt toinen kuin sodanjälkeisen menestystarinan vuosina. Globalisaatio, liikkuvuus, logistinen kehitys ja joka paikassa samanaikaisesti käytettävissä oleva tieto haastavat meidät olemaan kilpailukykyinen muihin verrattuna joka päivä.
Emme pärjää entisellä mallilla. Siksi työ on siirtynyt pois Suomesta, vienti supistunut, työttömyys kasvanut, talouskasvu pysähtynyt ja hyvinvoinnin rahoituspohja murentunut. Samalla emme ole olleet valmiita tinkimään hyvinvointimme tasosta. Tämä on johtanut jatkuvaan valtion velan kasvamiseen.
Suomalaisessa työelämässä on tapahtunut runsaassa 40 vuodessa merkittäviä muutoksia. Suurin muutos on työpaikkojen tarjoajissa. Yksityisen sektorin työntekijämäärä – noin 1,5 miljoonaa henkilöä – on pysynyt suunnilleen ennallaan, mutta työantajayritysten määrä on kaksinkertaistunut nykyiseen noin 90 000 yritykseen.
Ennen työnantajayritykset olivat siis isoja. Nykyään suurin osa niistä on pieniä yrityksiä.
Työn tekemisessä oleellinen muutos on, että yhä useampi hankkii elantonsa yrittäjänä. Yrittäjiä on nyt noin 50 000 enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Valtaosa uusista yrittäjistä on yksinyrittäjiä.
Perinteinen palkkatyö on pysynyt varsin muuttumattomana. Valtaosa tekee jatkuvaa kokopäivätyötä. Määräaikaisen ja osa-aikaisen työn tekijöiden määrä ei ole viime vuosikymmenenä liikahtanut sanottavasti. Osa-aikatyön osuus on yhä vähäinen verrattuna muuhun Eurooppaan. Vuokratyön osuus on pieni, mutta se kasvaa koko ajan.
Tehdyn työn määrä on jatkuvasti pienentynyt. Taustalla ovat muun muassa pidemmät vuosilomat, perhevapaiden lisääntyminen ja työajan tasaamisvapaat.
Työelämää sääntelevien lakien ydinsisällöt ja työmarkkinakorporaatioita kumartava poliittinen päätöksenteko ovat peräisin vuosikymmenten takaa. Siitä seuraavat alussa kuvaamani ongelmat. Työelämän pelisäännöt vaikuttavat siihen, paljonko Suomessa on työtä, löydämmekö tuotteillemme ja palveluillemme asiakkaat markkinoilta sekä millaiseen hyvinvointiin meillä on varaa. Jos haluamme turvata hyvinvoinnin, helpot keinot on käytetty. On pureuduttava sinne, missä työ ja tekijä kohtaavat, eli työmarkkinoille. Ja vielä konkreettisemmin yrityksiin, jossa työ, tuottavuus ja kilpailukyky tehdään.
Jos vuosikymmeniä sitten tarvittiin vahvaa suojelua neuvotteluasemaltaan ja -osaamiseltaan altavastaajana olevalle työntekijälle, nykyään työntekijä ja työnantaja ovat samalla tasolla. Hyvä koulutusjärjestelmä ja pienten työnantajayritysten merkityksen kasvu mahdollistavat merkittävät muutokset työelämän pelisäännöissä.
Suomalaisen työn kilpailukykyä kannattaa kehittää työpaikoilla. Etenkin pienissä yrityksissä on hyviä esimerkkejä toimivista työpaikkakohtaisista käytännöistä.
Pienissä yrityksissä työntekijät ovat tyytyväisimpiä työoloihin, henkilösuhteisiin, tasapuoliseen kohteluun ja omaa työtä koskevaan päätöksentekoon. Tarvitaan kuitenkin nykyistä laajemmat mahdollisuudet sopeuttaa työn tekemisen ehtoja sekä kilpailuaseman parantamiseksi että kriisitilanteessa työpaikkojen säilyttämiseksi.
On mahdotonta määrittää lainsäännöksillä ja työehtosopimuksilla kaikki työsuhteen elementit niin, että kokonaisuus olisi paras mahdollinen jokaiselle erilaisessa tilanteessa olevalle yritykselle ja siellä tehtävälle työlle.
Työn tekemisen ehtoja pitää voida muokata työpaikkatasolla sopien laajemmin kuin nykyään. Se edellyttää työlakien ja työehtosopimusten velvoittavuuden lieventämistä. Yhteisten pelisääntöjen löytäminen kilpailukykyiselle työlle onnistuu työpaikkatasolla vain, jos siellä vallitsee osapuolten kesken vahva keskinäinen luottamus. Kuten pienissä yrityksissä valtaosaltaan on. Jos luottamusta ei ole, pidättäydyttäköön silloin kabineteissa tiedettävässä yleisessä hyvässä.
En usko, että nykyinen kolmikantainen järjestelmä pystyy tuottamaan yrityksissä tarvittavia sopeutumismahdollisuuksia. Jollakin osapuolella on aina liikaa puolustettavaa nykytilanteessa. Siksi yrityskohtaisen sopimisen lisääminen pitää tehdä mahdolliseksi poliittisen järjestelmän kautta, siis lainsäädännöllä. Uudella hallituksella ja eduskunnalla on tässä suuren uudistajan tehtävä.
Kirjoittaja on Suomen Yrittäjien puheenjohtaja.