Venäläinen penkkiurheilija elää jokaisella solullaan ottelun jokaisessa hetkessä. Suomalaisin silmin pelitilanne voi näyttää "tyhjänpäiväiseltä", mutta venäläiskatsoja huokaa, kiroilee, heiluu - tai ylipäätään ääntelee. Koko katsomo kohisee ikään kuin koko ajan.
Pietarissa asuu yli viisi miljoonaa katsojaa, siis yhtä paljon kuin koko Suomessa. Tähän joukkoon mahtuu ainakin 10 000 moskovalaismielistä jännäriä tai he muuten ovat vain lätkässä kiekkoon, sillä Moskovan Dynamon peleissä Pietarissa on huikea tunnelma.
Missään muissa otteluissa tunnelmaa ei ole ollut lainkaan.
On täysin absurdia väittää, että Raksilan jäähalliin Oulussa ahtautuisi 6600 ihmistä, jotka yhtä intomielisesti katsoisivat kuvitteellisessa EM-finaalissa Jokerien ja Färjestadin välistä kamppailua tai Turussa Tapparaa ja ZsKA:ta.
Suomalainen on nurkkapatriootti, joka ei halua nähdä naapurissaan mitään hyvää. Itäisessä naapurimaassa kaikki ovat onnellisia - kunhan omat pärjäävät, vaikka se oma ei olisikaan oman kaupungin kullankallis lähettiläs.
Kärpät joutuu sunnuntaina Pietarissa kiehuvaan noidankattilaan, jossa pauhu on tuon tuostakin niin valtaisa, ettei omaa ääntään kuule. Niin miehekkäästi kuin Kärppien kannattajat ovat omiaan tukeneet, finaalissa he jäävät täydellisesti alakynteen - ellei sitten se musta-kelta-valkoinen joukkue ota johtajuutta kaukalossa.
Vuosi sitten Kärpillä oli loistava tilaisuus viedä palkintokaappiinsa EM-pokaali, mutta Jaromir Jagr halusi osoittaa olevansa maailman paras jääkiekkoilija. Tshekkitähti ratkaisi Omskin paidassa finaalin jatkoajalla, kun ottelua oli pelattu 74.38.
Syötön tähän maaliin antoi muuan Maksim Sushinksy, joka on jälleen Kärppien kiusana sunnuntain finaalissa. Omasta mielestään parhaita pelaajia on maailma täynnä, mutta Sushinky on kuitenkin ihan oikeasti paras Euroopassa pelaava hyökkääjä.
Ottelussa Pardubicea vastaan Sushinsky tehtaili puolihuolimattomaan tyyliin 1+3=4 tehopistettä ja teki kaukalossa mitä tahtoi. Pahimmillaan pyörremyrsky riehui heti alussa, kun Dynamo siirtyi Sushinkyn ansiosta nopeasti 2-0-johtoon.
Vuosi sitten Sushinksy valittiin oikeutetusti turnauksen parhaaksi pelaajaksi. Saman tittelin hän ansaitsee myös tällä kertaa - ellei sen musta-valko-keltaisen joukkueen maalivahti Niklas Bäckström pidä nollaa tai Jari Viuhkola varasta Sushinkyn omaa showta.
Kärpillä on mahdollisuus.
Raksilan jäähallin katossa roikkuu (vasta) neljä viiriä: 3xKärpät ja 1xBandy-84. Jos Kärpät tekee sunnuntaina Pietarissa pohjoissuomalaista kiekkohistoriaa, viirifirmalle tulee jälleen töitä.
Viirien tehtävänä on muistuttaa ihmisiä historiasta ja perinteestä - siis siitä, että joskus asioita on tehty oikein.
Joskus 2050-luvulla ihan varmasti vieläkin ihastellaan vuoden 1981 viiriä - mestaruutta, joka oli se ensimmäinen.
Ensimmäinen mestaruus - tapahtuu se sitten lajissa kuin lajissa - on aina se makein.
Sunnuntaina nähdään, onko Kärpät mestaruuden arvoinen. Myös Euroopan mittakaavassa.
JOUKO VUORJOKI
jouko.vuorjoki@kaleva.fi