Viimeistään kahdenkymmenenviiden ja kolmenkymmenen ikävuoden välissä sukulaiset ja perheelliset ystävät alkavat kysellä mieheltä, jolla ei ole jälkikasvua: "Joko sinäkin kohta teet lapsia?"
Vastaus: "Lapsia saadaan, niitä ei tehdä."
Vastaus on ytimekäs, piikikäs ja kehottaa selvästi vaihtamaan puheenaihetta. Silti sukulaisten ja perheellisten ystävien on mahdotonta ymmärtää yksinkertaista vihjettä.
He jatkavat: "Joko sinusta kohta tulee isä? Milloinkas teille tulee vauva?"
Ainoa lohtu on, että samanikäiseltä naiselta näitä hyvin intiimejä kysymyksiä kysellään vieläkin useammin.
On hämmentävää ja jopa puistattavaa, että toisen ihmisen lapsi- tai lapsettomuustilanne kiinnostaa sukulaisia ja perheellisiä ystäviä enemmän kuin ihmistä itseään.
Tuntuu kiusalliselta ja tungettelevalta, kun udellaan niin henkilökohtaisesta asiasta. Huomaavatko sukulaiset ja perheelliset ystävät ajatella, että jälkikasvun puutteeseen voi olla monia syitä?
Ehkä joku ei pidä lapsista. Ehkä hän ei vain halua niitä. Ehkä hän on niin itsekäs, että haluaa omistaa aikansa ja varansa itselleen. Ehkä hänellä on sairaus, jonka kanssa taistelu vie kaikki voimat.
Ehkä hän ei voi saada lapsia.
Eivät sukulaiset ja perheelliset ystävät ole hirveän kiinnostuneita siitä, onko lapsia tulossa. He haluavat kysymyksillään auttaa lapsettomana harhailevaa aikamiestä oikealle polulle - hankkimaan lapsia. He haluavat omille lapsilleen leikkikavereita, serkkuja ja lapsenlapsia.
Eivät sukulaiset ja perheelliset ystävät silti ole täysin itsekkäistä syistä urkkimassa. He ovat täysin vakuuttuneita, että lapsia tekemällä tulee onnelliseksi. Kukapa ei haluaisi olla isä?
Siihen ei lapsettomalla ole vastaan sanomista. Ei ole kokemusta kuin toisesta vaihtoehdosta.
Ehkä kannattaisi vain taipua. Ehkä voisi oppia pitämään lapsista. Ehkä voisi väkisin alkaa haluta niitä. Ehkä voisi muuttua epäitsekkääksi ja omistaa aikansa ja varansa toiselle ihmiselle. Ehkä voisi parantua.
Mutta entä jos ei voi saada lapsia? Ehkä voisi hankkia jostain sellaisen.
Kukapa sitä uskaltaisi jättää moista mahdollisuutta käyttämättä?
Kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen biologinen kello alkaa jo raksuttaa ja ekonominen mittari antaa mahdollisuuden toistenkin ihmisten elättämiseen.
Silti toivoisi, että sukulaiset ja perheelliset ystävät malttaisivat antaa mahdollisuuden siihen, että joku ei saa tai halua lapsia. Toivoisi, että sen asian kanssa saisi olla aivan itsekseen.
Isyys on niin hieno ja tärkeä tehtävä, että ei siihen arvaa ryhtyä kuin palavasta tahdosta.
heikki.uusitalo@kaleva.fi
