Alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen on niin vakuuttunut kuntaliitosten tarpeesta, että sanoi Rovaniemien liitosjuhlassa ääneen ruman sanaparin: kuntien pakkoliitos. Pakkoliitoksilla uhittelua kuunteli varmasti erityisen tyrmistyneenä Mannisen oman puolueen, keskustan kunnallisväki. He ovat tuominneet pakkoliitokset siihen kaikkein kuumimpaan, alimpaan kattilaan.
Juuri kukaan muukaan ei ole aiemmin uskaltanut puhua pakkoliitoksista. Manninen teki sen, mihin jokaisen vakavasti vastuuta kantavan poliitikon pitäisi uskaltautua. Hän asetti itsensä likoon, kun on puolustettava pientä ihmistä, tässä tapauksessa heikkoon asemaan ajautuneen kunnan asukkaiden oikeutta palveluihin. Mannisen ajatus kulki niin, että taloudelliseen umpikujaan ajautunut kunta pitää auttaa pinteestä vaikka pakolla, jos kunnan päättäjien oma kantti ei kuntaliitokseen riitä.
Koko maata käsittävän kuntauudistuksen taakse asettuneen alue- ja kuntaministerin johdolla on määrä päättää uudistuksen linjoista jo kevätkaudella, juhannukseen mennessä. Malleja on tunnetut kolme, eli peruskunta-, piiri- ja aluekuntamalli.
Manninen muistuttaa kaikissa käänteissä, että kuntajaon muutokset ovat vain osa uudistusta. Yhtä tärkeää on järjestellä palvelut niin, että saatavuus sekä laatu ovat mahdollisimman hyviä ja tuottamistapa tehokas.
Olkoon mukana palvelu-uudistus tai ei, niin kuntajohtajien enemmistö tyrmää kuntauudistuksen. Neljännes heistä pitää hanketta jopa täysin yhdentekevänä, ilmenee Kunnallisalan kehittämissäätiön TNS-Gallupilla teettämästä tutkimuksesta.
Haastattelututkimuksen otanta oli riittävä. Siihen osallistui yli puolet kuntajohtajista, kaikkiaan 227. Vuoden alussa kuntia oli 431.
Jompikumpi taho on aivan hakoteillä, joko kuntajohtajat tai Hannes Mannisen johtama osa sisäministeriötä. Kuntaväen arvioinnin suunta on yhä sama kuin syksyllä järjestetyissä tiedotustilaisuuksissa. Kuntauudistusta suomittiin silloin rajusti. Ymmärtäjiäkin löytyi, mutta he jäivät vähemmistöön.
Jonkinlainen myönnytys kuntajohtajilta sentään nyt tuli. Heistä 79 prosenttia suostui arvioimaan hankkeen tarkoituksen hyväksi.
Minkään uudistuksen läpi viemiseen ei riitä se, että vain tarkoitusta pidetään hyvänä. Manninen joutuu tekemään rajusti töitä saadakseen kunnallisväen vakuuttuneeksi. Riittääkö ministerillä ja sitten koko valtioneuvostolla rohkeutta uudistuksen toteuttamiseen, jos kunnallisväen asenne pysyy torjuvana? Ja mitä tapahtuukaan, jos hanke tyssää. Voipa olla, että keskusta pyöräyttää silloin ministerirulettia.
Jotakin perin kummallista kuntaväen asenteissa on, kun halukkuus kuntaliitoksiin on laskussa, mutta toisaalta liitosten torjujat arvioivat alle kahdensadan kunnan riittävän Suomeen. Siitä voi päätellä, että liitoksia saa tehdä, kunhan ne eivät kohdistu omaan kuntaan. Oma virkapaikka ei saa joutua uhatuksi. Sellaista on vastuullisuus asukkaiden tulevista palveluista.
Nyt pitäisi ymmärtää, että ei riitä, vaikka tämä ja ensi vuosi näyttää turvatulta. Kaikkien päättäjien katseen täytyy kantaa seuraavalle ja sitä seuraavalle vuosikymmenelle. Suomessa on muutamia ikärakenteeltaan nuoria kuntia. Mutta ne ovat harvassa.
Niissä muissa, valtaosassa, tulevaisuus näyttää synkältä. Myös niissä asuvilla, ikääntyvillä ihmisillä on oikeus arvokkaaseen vanhuuteen. Heidän kuuluu saada tarvitsemansa palvelut. Entäpä, jos oma kunta ei siihen kykene? Onko tarpeeksi halua edes yhteistyöhön, jos ei ole halua liitoksiin? Ne kysymykset on ratkaistava pian.
Jos jäädään odottelemaan, joudutaan jakamaan niukkuutta. Ja sen jälkeen vielä pahempaa niukkuutta.