Suurimpien pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien palkat ja niiden nousu taantuman aikana osoittavat, että suurituloisia eivät koske samat pelisäännöt kuin palkansaajia.
Helsingin pörssissä noteerattujen suurimpien suomalaisyritysten toimitusjohtajien palkat ja niihin liittyvät erilaiset lisukkeet nousivat viime vuonna uuteen ennätykseen. Näin kävi siitä huolimatta, että elettiin keskellä taantumaa.
Helsingin Sanomien keskiviikkona julkaisemien tietojen mukaan yritysjohtajien peruspalkka bonuksineen kohosi yli seitsemän prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Tämä on kolme kertaa enemmän kuin palkansaajien ansioiden nousu vastaavana aikana.
Kehitys näyttää erityisen rumalta, kun katsotaan, mitä pörssifirmojen yritysjohtajat tienasivat. Keskivuosipalkka oli 951 000 euroa, kun palkansaajat joutuivat tyytymään 40 600 euroon. Yksistään johtajan palkankorotus, 63 000 euroa, oli liki puolitoista kertaa suurempi kuin palkansaajan koko vuosipalkka.
Jos johtajien palkankorotus jaetaan kuukausien määrällä, kuukausipalkan korotukseksi saadaan 5 250 euroa.
Joidenkin mielestä tällainen palkkojen vertailu on vain kateutta. Kateutta tai ei, kysymys on myös kohtuudesta ja oikeudenmukaisuudesta.
Samaan aikaan kun suuryritysten johtajat vaativat palkansaajia tyytymään nollatasoisiin palkkaratkaisuihin kilpailukyvyn turvaamisen nimissä, heidän omat ansionsa voivat huidella tähtitieteellisissä lukemissa. Tämä nakertaa yritysjohtajien uskottavuutta. On vastuutonta vaatia muilta uhrauksia, jos samaa valmiutta ei löydy itseltä.
Ilmiselvästi suuriyritysten johtajia eivät koske samat pelisäännöt kuin muita kansalaisia. Jos näin on, heidän on viisainta olla vaatimatta malttia muiltakaan. Muuten on vaara, että yhteiskunnan sisällä kasvaa tyytymättömyys, jota voi olla vaikea hallita.
Oikeutettua on kysyä, voiko kenenkään työ olla niin paljon arvokkaampaa kuin toisten työ, että se oikeuttaa tällaisiin palkkoihin ja tuloeroihin.
Tavalliselta palkansaajalta menee yli 23 vuotta johtajan yhden vuoden palkan ansaitsemiseen. Edes koko työuransa aikana palkollinen ei saa kokoon pörssiyrityksen johtajan kahden vuoden tienestin määrää.
Eriarvoisuus vain kasvaa kun siirrytään eläkkeelle. Johtajille on räätälöity erilaisia lisäeläkejärjestelmiä, joiden ansiosta heidän tulotasonsa pysyvät tähtitieteellisissä lukemissa työuran päätyttyäkin.
Kaiken kukkuraksi moni suuryrityksen johtaja jättäytyy pois työelämästä jo paljon ennen varsinaista vanhuuseläkeikää. Samat henkilöt pitävät mahtipontisia puheita siitä, kuinka palkansaajien pitäisi puolestaan pidentää työuraansa niin alusta, keskeltä kuin loppupäästä.
Suomea on pidetty suhteellisen pienten tuloerojen maana. Tällä vauhdilla tuloerot kuitenkin kasvavat rajusti.
Yritykset saavat tietysti maksaa johtajilleen mitä haluavat. Mikään ei sitä kiellä. Samalla olisi kuitenkin viisasta pohtia tekojen vaikutuksia.
Kohtuullisilla tuloeroilla on tärkeä yhteiskuntarauhaa vakauttava merkityksensä. Mitä vakaampi tilanne on, sitä parempi on kaikkien elää.