Kevät on jokien varsilla mahtavaa aikaa. Luonto näyttää voimansa jäiden lähtiessä liikkeelle ryminällä, muuttolintujen palatessa suurin joukoin ja koko ympäröivän luonnon herätessä kukkaan yhdessä humauksessa. Jokivarsien asukkaat ovat maailman sivu seuranneet suurella jännityksellä ja ihastellen tätä aina erilaisena toistuvaa näytelmää.
Alkuinnostuksen jälkeen koittaa arki. Joki näyttää toisenlaiset kasvonsa. Kevät tuo tullessaan autonrenkaat, jääkaapit, styroksit, heitteille jätetyt veneet, lankut ja laudat sekä kaiken soilta, metsistä ja pelloilta mukaan tarttuvan irtonaisen töhnän. Kesällä mahtavatkin uomat kuivuvat olemattomiksi, pahanhajuisiksi rapakoiksi.
Pyhäjärvellä kevät toi järveltä Pyhäjoelle tuhansia kuolleita kaloja. Moista ei ole tavattu siellä aikaisemmin, vaikka viitteitä on ollut, etteivät järvi ja joki voi hyvin. Kalakuoleman aiheutti veden happamuus. Tälle viikolle tultaessa iso kysymysmerkki on, mikä happamuuden rajun nousun sai aikaan.
Kalat ovat sitkeitä sissejä. On oikeastaan yhden sortin ihme, että jotkut lajit elävät Pohjanmaan likajoissa. Tähän aikaan vuodesta ei tarvitse kuin panna pyydys veteen, niin huomaa, kuinka kurjassa kunnossa joet ovat. Pyydys täyttyy monenlaisesta moskasta: ihmisten veteen heittämistä jätteistä, irtonaisesta maa-aineksesta ja limasta.
Jokien kunnostamiseksi on tehty työtä ja uhrattu huikeita summia rahaa. Voi vain ihmetellä, mihin raha on huvennut ja mitä oikein on kunnostettu. Se nähdään omin silmin, että vesi juoksee sutjakkaasti eikä levittäydy enää pelloille ja uhkaa ihmisasumuksia. On puuhattu vene- ja nuotiopaikkoja, rantapenkereitä ja jopa kutupaikkoja ja sorakkoja veden eläjille.
Yksi tärkeä työ on puolitiessä tai onko edes siinäkään vaiheessa: veden laadun kohennus. Samalla, kun veden juoksu on vauhdittunut, jokien kuorma on kasvanut. Hyvätkin hankkeet ovat sen myötä valuneet tyhjiin. Sorakot ja vähemmän virtaavat paikat ovat täyttyneet liejusta. Moni vesi on siinä kunnossa, että se ruokkii itse omaa pahoinvointiaan. Toki veden laadun hyväksi tehdään töitä, mutta ovatko toimet oikeita, on eri asia. Ainakaan ne eivät ole riittäviä.
Pohjanmaalla on vettä vähän. Järviä ei ole kuin nimeksi. Isot joet sivujokineen sen sijaan ulottuvat laajalle. Ihminen on käyttänyt jokia aina hyväkseen. Ne ovat toimineet kulkuväylinä, myllyjen voimalähteinä, terva- ja puunkuljetusreitteinä sekä antaneet lisäsärvintä.
Myöhemmin joet on valjastettu voimataloudelle, mikä on estänyt arvokalojen luontaisen kulun. Jokipyynnin merkitys elannon osana on vähentynyt. Rahaa jokikunnostuksiin on riittänyt siltä osin, kun ne ovat palvelleet tulvien ehkäisyä ja voimatalouden tarpeita.
Kalataloudelle aiheutettuja vahinkoja on korvattu, mutta vain silmänlumeeksi. On istutettu rapuja ja arvokaloja. Mutta tämä on laiha lohtu, kun veden laatu on sitä luokkaa, etteivät ravut ja arvokalat pysty lisääntymään. Ravut ovat hävinneet useista joista.
Ravuilla oli ennen tärkeä merkitys tienestin tuojana. Pyhäjärveen ja Pyhäjokeen rapua on yritetty palauttaa vuosien ajan, mutta turhaan. Ravut eivät ole viihtyneet eivätkä viihdy, jos viime viikolla todetun happamuuden kaltaisia häiriöitä ilmaantuu.
Sen sijaan, että ympäristöviranomaiset askartelevat nuotiopaikkojen ja venevalkamien kimpussa, vähäiset voivavarat tulisi suunnata veden laadun parantamiseen. Ellei näin toimita, muistakaan vesistöjen kunnostustöistä ei ole suurta iloa.