Pääkirjoitus

Jokela opetti me­diaa­kin

Raportti Jokelan koulusurmien käsittelystä tiedotusvälineissä päätyy kolmeen suositukseen.

Raportti Jokelan koulusurmien käsittelystä tiedotusvälineissä päätyy kolmeen suositukseen. Median on laadittava aiempaa selkeämmät toimintaohjeet katastrofitilanteisiin. Viranomaisten, kriisiauttajien ja journalistien olisi keskusteltava kriisiuutisoinnin pelisäännöistä. Poliisin puolestaan tulisi tehostaa tiedotustaan.

Tampereen yliopistossa valmistuneen raportin sysäsi liikkeelle erityisesti median toiminnan - "jutunmetsästyksen" - voimakas arvostelu. Jokelalaisnuorten keräämässä adressissa oli jopa "toimittajavihaa".

Tutkijoiden raportista löytyy jälkiviisauden makua, mutta mediassa on jo otettu esitetyt havainnot vakavasti. Katastrofiuutisoinnin lähtökohtien tarkistus on toimituksissa itsestäänselvyys. Tulevaisuudessa pyritään entistä parempaan ja hienotunteisempaan työhön tiedonhankinnassa sekä kuvien käytössä.

On kuitenkin otettava huomioon, että vaikka Jokela-uutisoinnissa tapahtui joitakin ylilyöntejä, tilanteen traagisuuden ja ihmisten tunteiden käsittely oli pääsääntöisesti vähintään asiallista. Raportin laatijoidenkaan mielestä journalistien toiminnassa Jokelassa ei ollut erityisiä epäeettisiä piirteitä.

Selvää on, että ennen kokematon kriisitilanne aiheutti tiedotusvälineille kovia paineita kertoa tosiasioita mahdollisimman nopeasti. Tiedontarve oli suuri, mutta kokonaiskuva tilanteesta ja sitä myöten mahdollisuudet suunnitella työtä ja evästää toimittajia olivat vajavaiset.

Poliisin kohtuuttoman hidas tiedottaminen alleviivasi osaltaan silminnäkijä- ja omaistiedon hankinnan merkitystä. Poliisin vastaus arvosteluun kuitenkin on, että se voi kertoa vain varmistettuja tietoja ja ettei se voi juosta median asettamassa aikataulussa.

Median ja myös uhrien omaisten kannalta olisi ollut hyvä, että poliisi olisi ollut aktiivinen tiedottamisessaan selvästi aiemmin kuin vasta tuntikausia tapahtumien alun jälkeen. Epävarmojen tietojen, epätarkkuuksien ja virheiden määrä olisi saattanut jäädä mediassa pienemmäksi. Tiedonhankinnassa ajauduttiin myös keinoihin, jotka eivät kaikissa tapauksissa ottaneet huomioon kohteen alaikäisyyttä tai ankaraa surua ja järkytystä.

Median tehtävä oli raportoida katastrofista sellaisena kuin se tapahtui. Oli kerrottava myös tunteista. Kokeneellakaan toimittajalla ei ole aina kykyä arvioida oikein haastateltavan psyykkistä tilaa.

paakirjoitus@kaleva.fi