Tiedättekö miksi julkkis rupeaa uimaan ympyrää tipahdettuaan veneestä mereen majakan paikkeilla?
Koska hän haluaa pysyä valokeilassa.
Lööppeihin pääseminen edellyttää kovaa ja suunnitelmallista aherrusta. Julkisuutta on hankittava ihan pankkiautomaattina, oltava avoin 24 tuntia vuorokaudessa.
Skandaalihäitä, viidakkopieksäjäisiä ja erokatastrofeja varten vaaditaan sellaista pitkäjännitteisyyttä, ettei siihen kahdeksan tunnin työpäivä riitä.
Julkisuuden portit eivät ole suljetut taviksiltakaan, sillä niin suuri on kasvojen ja tempausten tarve.
Tavis siirtyy hetkessä julkkisten sarjaan, jos osaa käyttää hyväkseen oman madonreikänsä. Oikopolku on simppeli.
Julkkiksen tyttö- tai poikaystävänä voi ensin esittää onnellista kainaloista ja suunnitella jouluvauvaa. Sitten kannattaa laittaa jakeluun tiedote, että kasvoimme erillemme. Viikon päästä esitellään mustelmia persposkissa ja sanotaan eron tehneen tosi kipeää.
Näin on päästy julkkikseksi. Silloin voi uskottavasti soittaa toimitukseen, että lähettäkääpä kuvaaja paikalle, ajan juuri kahden lasin marjaviinihumalassa skootterilla kohti lepikkoaaaaaaa!
Eräs ihmetyttää. Miksi jokainen julkkis tilittää haastattelussa, että on aivan tavallinen tyyppi. Miksi julkkis vakuuttelee olevansa tavis?
Eihän se niin ole. Julkisuudessa ja tavallisuudessa elävillä on omat maailmansa.
Jos vaikka eduskuntaan ponnahtanut pikkutakkinen pitäjäpoliitikko saa maistaa valtakunnan julkisuutta, hänen minäkuvansa paisuu niin suureksi, että se tarvitsee vähintään värillisen aukeaman.
Kun tamperelaista kepin varassa kävelevää rokkaria pyytää kertomaan elämäntarinansa, niin aloitus kuuluu: "Alussa minä loin taivaan ja maan..."
Lööppiin päässyt julkkis vieraili vanhainkodissa ja kysyi käytävällä seisseeltä mummolta, että tiedättekö kuka se minä olen.
En tiedä, vastasi mummo, mutta kysykää tuolta hoitajalta.
PETRI LAUKKA
petri.laukka@kaleva.fi