Kolumni

Jokaisen pitäisi olla isänmaallinen

Isänmaallisuudesta on tullut ruma sana.

Isänmaallisuudesta on tullut ruma sana. Syyllisiä on kolme: isänmaallisuudella valheellisesti ratsastavat rasistit, isänmaallisuutta pilkkaavat tahot ja näiden kahden edellisen ryhmän ristipaineessa kärvistelevät tavalliset ihmiset, jotka eivät enää uskalla rasismisyytösten pelossa tuoda omaa isänmaallisuuttaan esille.

-



Tällä hetkellä isänmaallisuus ja siitä keskusteleminen yhdistyvät erityisesti ja jopa varsin surkuhupaisesti maahanmuuttokysymyksiin, vaikka isänmaallisuus on ennen kaikkea tunne ja tahtotila, joka on paljon enemmän ja perustavampaa laatua kuin vain suhtautuminen yksittäisiin asioihin.

Isänmaallisuutta on käytetty lyömäaseena puolin ja toisin, tehty siitä jotain, mitä se ei ole, ja siten heikennetty sitä arvoa ja asemaa, joka isänmaallisuudella tulisi Suomessa olla. Se on väärin, ja sen on loputtava, siksi isänmaallisuudesta täytyy puhua avoimesti ennen kuin siitä tulee vielä nykyistäkin pelottavampi mörkö.


On puistattavaa lukea, kuulla ja nähdä, kuinka Suomea ja suomalaisuutta hävetään ja väheksytään. Eivät muut, vaan me itse, me, Suomen kansa, tai ainakin jotkut meistä. Mihin ovat hävinneet omanarvontunto, yhtenäisyys ja ylpeys? Missä ovat kunnioitus ja kiitollisuus niitä kohtaan, jotka ovat omilla teoillaan, päätöksillään, uhrauksillaan ja päättäväisyydellään mahdollistaneet sen, että saamme nyt elää vapaassa demokratiassa? Miksi emme osaa antaa enemmän arvoa sille, mitä olemme saavuttaneet, ja sille, mitä me kansakuntana olemme?

Suomi on hyvä maa elää, sanoisinpa jopa erinomainen, mutta valitettavasti jotkut eivät sitä joko näe, tai sitten he pitävät kaikkea saamaansa itsestäänselvyytenä. Meillä on julkinen terveydenhuolto, maailman paras koulutusjärjestelmä, tasa-arvo, vapailla ja riippumattomilla vaaleilla valittu eduskunta, jonka johdolla saamme haluamamme yhteiskuntajärjestyksen. Meillä on vapaus uskoa tai olla uskomatta, vapaus kokoontua ja vapaus ilmaista mielipiteemme. Meillä on oikeus äänestää, oikeus yhdenvertaisuuteen, oikeus sosiaaliturvaan ja oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin.

Olemme vapaampia kuin suurin osa maailman ihmisistä, ja meillä on enemmän oikeuksia ja mahdollisuuksia kuin suurimmalla osalla maailman ihmisistä. Olemme etuoikeutettuja, mutta meistä on tullut sokeita ja kykenemättömiä näkemään nykyistä tilaamme tai varsinkaan sitä historian kulkua, joka meidät tähän nykyiseen asemaamme on johtanut. Meidän asiamme ovat niin hyvin, ettemme aina muista tai ymmärrä, ettei edes kansallinen olemassaolomme ole aina ollut itsestään selvää.


Yltäkylläisten vapauksiemme ja oikeuksiemme lisäksi meillä on, ja täytyy olla, myös velvollisuus huolehtia siitä, että ne säilyvät myös tulevaisuudessa. Velvollisuutemme ja kunniatehtävämme on suojella ja puolustaa saavutuksiamme ja yhteisiä arvojamme: vapautta, tasa-arvoa ja demokratiaa. Suomi valtiona, meitä yhdistävänä tekijänä, on kaikkine vikoineen ja puutteineenkin ainutlaatuinen ja sellaisenaan säilyttämisen, puolustamisen ja kehittämisen arvoinen.

Vihanlietsonta tai rasismi eivät ole isänmaallisuutta. Valtiomme tunnukset, siniristilippu ja miekkaa pitelevä leijona, ovat ihmisten mielikuvissa yhdistyneet rasistisiin ryhmittymiin ja muuttuneet hävettäviksi ja negatiivisiksi tunnuksiksi. Ei isänmaallisuus ja sen osoittaminen ole häpeällistä, rasismi on. Lippumme ja vaakunamme ansaitsevat arvonsa ja kunniansa palautuksen. Ne eivät kuuluu rasisteille. Ne kuuluvat meille kaikille, jotka olemme ylpeitä Suomesta ja suomalaisuudesta.

On mielipiteitä ja on arvoja, ja joskus ne menevät hieman hämmentävästi ristiin ja sekaisin. Uskon, että vaikka oikeutetusti ja ymmärrettävästi olemme asioista eri mieltä, suurin osa meistä kuitenkin jakaa yhteiset arvot, joista isänmaallisuus on yksi.

Sanotaan, että saavuttaakseen jotain, jonka vuoksi elää, täytyy ensin löytää jotain, jonka vuoksi on valmis kuolemaan. Minulle Suomi on sellainen. Tiedän, että joidenkin mielestä kyseinen lausahdus on vain sietämätöntä hurskastelua, mutta se on myös totta. Se on hyvä tunne, ja olen pahoillani, jos joku ei tunne samoin. Ei kaikkien tarvitse olla samaa mieltä, enkä voi enkä halua väittää muiden olevan väärässä, mutta toivon, että vastakkaiset näkemykset eivät johdu kiittämättömyydestä.


Isänmaallisuus on tervettä ylpeyttä ja itsekunnioitusta. Itsekkyyttä ja tietynlaista kovuuttakin sen täytyy olla sellaisissa tilanteissa, jotka voivat vaarantaa saavutuksemme, yhteiskuntajärjestyksemme ja erityisesti ne arvot, joiden varaan olemme kaiken rakentaneet.

Helppoa isänmaallisuus ei aina välttämättä ole, sillä joskus päätökset kansakunnan parhaaksi ovat raskaita. Meillä on ollut, on tällä hetkellä ja tulee varmasti jatkossakin olemaan päättäjiä, jotka toimivat pitkäjänteisesti Suomen ja Suomen kansan parhaaksi. Se on isänmaallisuutta.


Kirjoittaja Jyri Paretskoi on kirjailija Iisalmesta.