Lomamatkan sunnuntaiohjelmaan tuli odottamaton muutos. Aamupäivästä vierähtikin hyvä tovi hotellihuoneessa paksun lomakepinkan ruksailussa, nähtävyyksille rynnistäminen sai odottaa. Liuskoilla udeltiin kaikkea mahdollista: oletteko naimisissa vai asutteko yksin, onko työpaikkaa ja kuinkahan pitkä matka sinne on? Entä teettekö vapaaehtoistyötä? Jos, niin kuinka usein? Onko tarttuvia tauteja ja jatkuvaa lääkitystä? Asutteko täällä pysyvästi?
Be part of the bigger picture! Voi mielihyvin, varsinkin kun siitä luistaminen näytti olevan mahdotonta. Sattumoisin juuri tuona sunnuntaina Irlannissa kerättiin väestötiedot kaikilta sinä päivänä maassa olevilta. Viatonta matkailijaakin patisteltiin yllättävän pontevasti täyttämään velvollisuutensa.
Äkkipäätä systeemi vaikutti kerrassaan hienolta, varsinkin kun samanlaisia Census-päiviä oli toteutettu jo vuosisatoja. Näin sitä kertyy tietoa helposti ja näppärästi, miksei meillä?
Mutta kaikkea vielä. Todellisuudessa Irlanti on ajastaan jäljessä vuosikymmeniä. Suomessa kansalaisten on viimeksi 1985 pitänyt postitella vastauksia henkikirjoittajien kysymyksiin.
Sen jälkeen yleisöltä ei ole tarvinnut kysyä enää mitään, vaikka esimerkiksi tilastokeskus on saanut käyttöönsä kaikki vastaavat tiedot kuin Irlannin Censuskin. Vuosina 1990, 1995 ja 2000 on kaikki laskennan tiedot on koottu Suomessa erilaisista hallinnollisista rekistereistä kuten väestön keskusrekisteristä, verotusrekisteristä, työsuhderekisteristä tai työnhakijarekisteristä. Tilastokeskus saa muiden organisaatioiden kerääminä ja valmiiksi konekielisinä noin 95 prosenttia tilastojensa perustiedoista.
Rekistereistä ei tosiaankaan ole Suomessa pulaa. Niitä lasketaan olevan yhteensä noin 350 000 erilaista, suurin osa on yksityisiä. Rekistereistä löytyy tietoa lähinnä ihmisistä, rakennuksista, toimitiloista ja omistuksista.
Jokainen suomalainen aikuinen kuuluu ainakin sataan rekisteriin. Itse asiassa ei mikään miellyttävä ajatus. Luultavasti rekisterit tietävät sinusta enemmän kuin sinä itse.
Pääosa rekistereistä on onneksi julkisia ja siihen esimerkiksi juuri suomalaisen tilastoinnin erinomaisuus perustuukin. Jokaiselle kansalaisella on oikeus tarkistaa rekisteritietonsa. Eri asia on sitten, moniko sen vaivautuu tekemään. Kun tietäisi edes, mitä pitää tarkistaa ja mistä.
Ilman rekistereitä jouduttaisiin täyttämään valtava määrä lomakkeita, joissa aina kysyttäisiin samat perustiedot. Ja niiden käsittelyyn tarvittaisiin moninkertainen määrä ihmisiä.
Ja rahaakin säästyy. Esimerkiksi Irlannin vanhakantaisen väestölaskennan kustannukset vuonna 2000 olivat henkeä kohden 8,5 euroa, kun Suomessa vain 0,17 senttiä. Jos Suomessa kaikki yli 15-vuotiaat tutkittaisiin Irlannin systeemillä, tarvittaisiin rahaa noin 31 miljoonaa euroa.
Asiaa tulee harvoin ajatelleeksi, mutta Suomen rekisterisysteemi on itse asiassa yksi Euroopan parhaista. Mallia yritetään ottaa monissa maissa, viimeksi Puolassa, Latviassa, Virossa ja Itävallassa.
***
Hailuodon liikennemotti jäi onneksi lyhyeksi. Silti se osoitti, että niin kauan kuin silta puuttuu, saaristokunnan on pidettävä yllä tiettyä omavaraisuutta, lähdettiinpä millaisiin yhteistyökuvioihin tahansa.